HX-hankinnalle ei ole toimivia vaihtoehtoja

Suomen puolustusjärjestelmä on kokonaisuus, johon kuuluvat maa-, meri- ja Ilmavoimat. HX-hankinnalla turvataan Ilmavoimien suorituskyky, jota ilman puolustuksemme ei toimi.

Koronakriisi kurittaa meitä myös taloudellisesti. Etätyöhön siirtyminen, asetut liikkumis- ja kokoontumisrajoitukset, kahviloiden ja ravintoloiden sulkeminen sekä ihmisten laaja vetäytyminen omiin oloihinsa ovat aiheuttaneet kansantaloudellisesti vaikean yhtälön. Valtion verotulojen laskiessa menot ovat kääntyneet kasvuun. Tuhoisaa on myös virusepidemian aiheuttama, globaali taantuma, koska ulkomaankauppa on tunnetusti kansantaloutemme veturi. Valtiontalouden vaje pahenee viikko viikolta ja edessä on sopeuttamistoimia, jotka heijastuvat tavalla taikka toisella väistämättä myös puolustukseen.

Taloudellisen tilanteemme heikkeneminen on käynnistänyt ensimmäisenä keskustelut HX-hankkeesta, joka on linjattu istuvan hallituksen ohjelmaan erillisrahoituksella toteutettavaksi. Hornet-hävittäjien nykyinen suorituskyky on tarkoitus korvata täysimääräisesti niin, että tähän käytetään korkeintaan kymmenen miljardia euroa. Ensimmäiset tarjouspyynnöt lähtivät valmistajille jo runsaat kaksi vuotta sitten ja parhaillaan käydään läpi toisen tarjouskierroksen antia. Päätös hankittavasta konetyypistä tehdään kolmannen tarjouskierroksen pohjalta ensi vuonna. Tämän tarkempaa aikataulua ei vielä tiedä kukaan.

Tarjousprosessissa mukana olevat konetyypit eli yhdysvaltalaiset Boeing F/A-18 Super Hornet ja Lockheed Martin F-35 sekä yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon, ranskalainen Dassault Rafale ja länsinaapurimme Saab Gripen E/F kävivät alkuvuonna Suomessa koelennoilla ja arvioitavana. Tämän evaluointikierroksen tuloksia käydään läpi parhaillaan.

Ensimmäiset uudet koneet luovutetaan Ilmavoimille näillä näkymin viiden vuoden päästä. Loput saapuvat Suomeen vuoden 2030 loppuun mennessä, jolloin nykyiset Hornet-hävittäjät alkavat olla elinkaarensa päässä. Niiden käytössä olevat lentotunnit alkavat loppua, tuotetuki hiipuu ja toimintaympäristöömme suhteutettu suorituskyky alkaa heiketä.

F-18 -hävittäjät saapuivat Suomeen vuosina 1995-2000 ja itse hankintapäätös tehtiin 1992. Suunniteltu käyttöikä koneille oli kolme vuosikymmentä, joka onkin toteutumassa. Koneisiin on tänä aikana tehty kaksi isoa elinkaaripäivitystä, joista ensimmäisessä päivitettiin mm. koneen ohjusjärjestelmiä ja jälkimmäisessä otettiin käyttöön ilmasta maahan -iskukyky. Nykyään käytössä olevia asejärjestelmiä ovat infrapunaohjattu Sidewinder- ja tutkaohjattu AMRAAM -ohjus sekä lyhyen kantaman ohjautuvat JDAM-pommit, keskipitkän kantaman JSOW-liitopommit sekä uusimpana pitkän kantaman JASSM-risteilyohjukset.

Ilmavoimien ilmasta maahan -iskukyvyn kehittäminen pohjautuu 2000-luvun alussa tehtyyn iskukykytutkimukseen, jossa suositeltiin hankittavaksi kaukotorjuntaan tarkoitettuja asejärjestelmiä eli raskaita raketinheittimiä, erikoisammuksia tykistölle sekä ilmasta maahan -ohjuksia ja liitopommeja. Näiden, sittemmin toteutuneiden hankintojen tuloksena sotilaallinen isku- ja torjuntakykymme ulottuu nyt merkittävästi aiempaa kauemmas. Ilmavoimien rooli osana puolustusjärjestelmäämme on myös laajentunut merkittävästi.

Voiko hankintaa siirtää? 

Viime viikkojen keskusteluissa on esitetty erityisesti HX-hankinnan siirtämistä Kanadan mallia mukaillen. Siellä ratkaisun taustalla eivät kuitenkaan olleet niinkään sotilaalliset tai kansantaloudelliset syyt vaan kauppapoliittinen riita. Kanada oli jo päättänyt hankkia uusia Super Hornet -hävittäjiä mutta peruutti tilauksensa USA:n asetettua tullimaksuja kanadalaisille matkustajakoneille. Alun perin sen piti hankkia F-35 -koneita mutta tämän, viidennen sukupolven häivekoneen kehitystyön jatkuva viivästyminen ja kallistuminen sekä poliittiset erimielisyydet kaatoivat tämän hankinnan.

Tilapäisratkaisuna Kanada päätyi ostamaan parikymmentä käytettyä F-18 -hävittäjää Australiasta. Hankinnan, koneisiin tarvittavien päivitysten sekä elinkaarikustannusten on arvioitu olevan yhteensä noin 1,1 miljardia euroa ja koneiden käytössä vuoteen 2032 saakka.

Onkin vaikea nähdä Kanadan ratkaisussa kovin paljon järkeä. Lähinnä se toimii esimerkkinä huonosta puolustussuunnittelusta ja hankintaprosessista. Suomessa on aina painotettu puolustuksen pitkäjänteisen suunnittelun tarvetta, minkä lisäksi viime vuosina on korostunut suunnitelmallisten, pitkäjänteisten ja aiempia avoimempien hankintaprosessien merkitys.

HX-hankeen esiselvitysvaiheessa tarkasteltiin myös Hornet-kaluston käytön jatkamista. Käyttöiän muutaman vuoden pidennyksen arvioitiin maksavan 1,2 miljardia euroa, mitä ei pidetty kustannustehokkaana ratkaisuna. Aivan viimeaikaisten tietojen mukaan kustannus olisi vielä tätäkin suurempi. Niinpä johtopäätös tuskin muuttuisi uusienkaan selvitystöiden myötä.

Onkin vaikea nähdä, mitä etuja HX-hankinnan siirtämisellä saavutettaisiin. Valtiontalous tuskin on muutaman vuoden päästä nykyistä merkittävästi paremmalla tolalla ja harkittavat konetyypitkin olisivat todennäköisesti samat. F-35 olisi ehkä päässyt eroon muutamista lastentaudeistaan ja Gripen E/F operatiivisessa käytössä mutta yhtään uutta konetyyppiä ei olisi vaihtoehtona.

Monimutkaisten asejärjestelmien kehityskaari on nykyisin hyvin pitkä. Esimerkiksi nykyisen F-35 -koneen ensimmäiset hahmotelmat ovat 1980-luvulta ja varsinainen kehitysprojekti käynnistyi 1990-luvun alussa. Ensimmäiset koneet ovat tulleet palveluskäyttöön vasta muutama vuosi sitten. Yhtään uutta, länsimaista monitoimikonetta ei ole tällä hetkellä vielä edes prototyyppivaiheessa, vaikka suunnitelmia niistä toki onkin.

Ruotsi ja Iso-Britannia ovat sopineet Tempest-konetyypin kehittämisestä. Suunnitteluvaiheessa on myös ranskalaissaksalainen FCAS-monitoimikone, jonka kehittämiseen muutama muukin maa saattaa olla tulossa mukaan. Näiden molempien on kaavailtu tulevan käyttöön ehkä joskus 2040-luvulla.

Vasta aika näyttää toteutuuko näistä kumpikaan, sillä yhteisprojektit ovat historiallisesti olleet vaikeita. HX-tarjouskilpailussa nyt mukana olevien Eurofighterin ja Rafalen taustalla on 1980-luvun alkuvuosina suunniteltu Future European Fighter Aircraft -projekti, josta Ranska päätti kuitenkin vetäytyä koneen kehitystyön suunnasta syntyneiden erimielisyyksien johdosta.  Ruotsille yhteisprojekti on tietääkseni sen historian ensimmäinen.

Ovatko miehitetyt lentokoneet vanhanaikaisia? 

HX-hanketta koskevassa debatissa nousee aika ajoin esiin myös autonomisten asejärjestelmien kehitys. Väitetään, että nämä asejärjestelmät korvaavat nopeassa tahdissa miehitetyt lentokoneet. Näin voi joskus käydäkin, sillä autonomisten asejärjestelmien suorituskykyä ei rajoita ihmiskehon kestävyys ja tekoäly on tunnetusti ihmisälyä nopeampi.

Toistaiseksi yhtään tämänkaltaista, autonomista asejärjestelmää ei kuitenkaan ole käytössä, vaikka erilaisten, sotilaallisten lennokkien kirjo ja määrä kasvaa kovaa vauhtia samalla kun niiden suorituskyky laajenee. Kaikkia näitä asejärjestelmiä ohjaa kuitenkin käytännössä joku jostain, vaikka osa toiminnoista onkin automatisoitu. Etäohjausmekanismit toimivat käsittääkseni sinänsä hyvin mutta yhteyttä on mahdollisuus häiritä ja jopa lennokkien kaappauksia väitetään tapahtuneen.

Seuraava askel ovat miehitettyjen lentokoneiden tukena toimivat, osin automatisoidut asejärjestelmät, joita onkin jo koekäytössä. Boeing esitteli viime vuonna Loyal Wingman -prototyypin, joka voidaan kytkeä toimimaan F-18 Super Hornetin ja sen ELSO-versio EA-18 Growlerin- tukena ja, joka HX-hankinnan yhteydessäkin saattaa nousta esille. Vastaavia projekteja on kehitteillä myös muilla valmistajilla mutta niiden operatiiviseen käyttöön on vielä matkaa. Yksikään näistä järjestelmistä ei ole täysin autonominen, vaikkakin tekoäly näyttelee niissä nykyistä suurempaa roolia.

Autonomisiin asejärjestelmiin liittyy myös suuria eettisiä ongelmia erityisesti voimankäytön osalta. Myös Suomessa monet tahot pohtivat parhaillaan sitä, voidaanko tekoälylle antaa päätösvalta kuolettavan voiman käytöstä ihmisiä vastaan? Kansainvälisistä sopimuksista näiden järjestelmien rajoittamiseksi puhutaan paljon.

HX-hankkeessa valittavan konetyypin on suunniteltu olevan käytössä pitkälle 2060-luvulle ja sen korvaajaan liittyvät selvitystyöt alkanevat 2040-luvun loppuvuosina. Tässä yhteydessä autonomiset asejärjestelmät nousevat todennäköisesti uudestaan esille, mikäli niitä ei ole kansainvälisillä sopimuksilla rajoitettu tai kokonaan kielletty. Jälkimmäiseen saattaa johtaa esim. autonomisen järjestelmän tekemä, virheellinen voimankäyttöpäätös.

Voidaanko hankittavaa konemäärää vähentää? 

Myös koneiden lukumäärästä on väännetty paljon peistä. Hallitusohjelmassa on sitouduttu nykyisen suorituskyvyn korvaamiseen kokonaisuudessaan muttei tiettyyn konemäärään. HX-tarjouspyyntöprosessissa on kuitenkin lähdetty liikkeelle nykyisestä eli noin 60 koneen suuruusluokasta, jota myös Ilmavoimat on pitänyt tarpeellisena. Nykyisellä määrällä kyetään ylläpitämään pohjoisessa ja etelässä kuutta neljän koneen parvea, joka on ilmavoimien nykyinen taistelutaktiikka.

Keskustelussa on harvemmin muisteltu sitä, mihin Ilmavoimien nykyinen vahvuus perustuu. Taustalla eivät ole sotilaalliset syyt vaan Pariisin rauhansopimus, jossa Neuvostoliitto saneli vahvuudeksemme 60 hävittäjää ja pommittajat se kielsi meiltä kokonaan. Vaikka Suomi on sittemmin irtaantunut tämän rauhansopimuksen sotilaallisista artikloista, elävät ne kuitenkin käytännössä moni osin edelleen.

Pariisin rauhansopimusta edeltäneenä aikana Ilmavoimien vahvuus oli nykyistä paljon suurempi. Jatkosotaan lähdettäessä pelkkiä hävittäjiä oli käytössä 230 kappaletta ja Ilmavoimien kokonaisvahvuus oli yli 500 konetta. Vaikka maailma on toki noista ajoista muuttunut ja lentokoneet paljon aiempaa suorituskykyisempiä sekä käytössä oleva kalusto paljon vähemmän kirjavaa, on nykyvahvuus kuitenkin pienehkö.

Ruotsissa arvioitiin kaksi vuotta sitten maan ilmapuolustuksen hävittäjätarpeeksi 120 konetta. Tähän suhteutettuna Suomen tarve olisi 64 koneen sijasta yli 90 konetta.  Tämä vaatisi toki myös Ilmavoimien organisaation vahvistamista.

Miksi ei hankita enemmän ilmatorjuntaohjuksia? 

Sitkeästi väitetään myös, että ilmapuolustus voitaisiin hoitaa nykyistä kustannustehokkaammin ilmatorjuntaohjuksilla. Tämän väitteen mukaan lentokoneita ei enää tarvittaisi kuin tunnistamistehtäviin, joihin riittäisi nykyistä merkittävästi pienempi konemäärä eikä hankittavien koneiden suorituskyvyn tarvitsisi olla kovin monipuolinen.

Asia ei ole käytännössä näin mustavalkoinen. Suomessa ilmapuolustus rakentuu sekä ohjusten että lentokoneiden varaan. HX-hankeen esiselvityksessä 2015 todettiin, että tähän roolijakoon ei ole nähtävissä̈ muutostarpeita. Ilmatorjunnan päämääränä on kriittisten siviili- ja sotilaskohteiden suojaaminen sekä̈ puolustusvoimien toiminnanvapauden takaaminen tuottamalla tappioita vastustajan ilma-aseelle. Operointi tulevaisuuden uhkaympäristössä edellyttää̈ monikerroksista ilmatorjuntajärjestelmää, jossa ilmatorjunnalla kyetään ylläpitämään valituilla alueilla pitkäkestoista valmiutta sekä̈ osallistumaan oman ilmantilan hallintaan.

Jo toisesta maailmansodasta alkaen on ollut nähtävissä, että pelkällä ilmatorjunnalla ei kyetä suojaamaan asutuskeskuksia ja tärkeää infrastruktuuria saatikka taistelevia joukkoja. Mikäli vastustaja saavuttaa täydellisen ilmaherruuden, nujertaa se yleensä nopeasti konfliktin toisen osapuolen kyvyn sotilaalliseen vastarintaan sekä lamaannuttaa yhteiskunnan yleisen infrastruktuurin. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana tämä kehityssuunta on vain vahvistunut asejärjestelmien teknisen kehityksen myötä kuten olemme nähneet esim. Persianlahden sodissa ja entisen Jugoslavian hajoamiseen liittyneissä tapahtumissa.

Ohjuspuolustuksen kehittämistä ei toki voida sivuuttaa. Erityisen tärkeää olisi hankkia kyky torjua yläkorkeuksissa ja pitkältä kantamalta sekä ballistisia kohteita, jota kykyä meillä ei ole ollut BUK-järjestelmästä luopumisen jälkeen. Tämän suorituskyvyn hankinta onkin jo jonkin aikaa ollut vireillä ja tarjouspyynnöt uudesta ohjusjärjestelmästä lähtevät näillä näkymin valituille valmistajille vielä kuluvan vuoden lopulla.

Puolustusjärjestelmä on kokonaisuus 

Suomessa vallitsee laaja, kansallinen yksimielisyys siitä, että ylläpidämme itsenäistä ja koko valtakunnan alueen kattavaa puolustusjärjestelmää. Tämä lähtökohta on kirjattu toistuvasti puolustuspoliittisiin selontekoihin sekä kulloisiinkin hallitusohjelmiin. Edelleen niissä kaikissa on aina alleviivattu pitkäjänteisen puolustussuunnittelun tarvetta. Näissä, yhdessä päätetyissä kehittämissuunnitelmissa on pääsääntöisesti pitäydytty myös taloudellisten taantumien aikana, jolloin puolustusmenojemme osuus valtion talousarviosta ja bruttokansantuotteestamme on saattanut hetkellisesti nousta.

Maa-, meri- ja ilmatilamme puolustaminen edellyttää kaikkien puolustushaarojen ylläpitoa sekä riittäviä kalustohankintoja. Käytössä olevan kaluston ja asejärjestelmien on oltava sellaisia, että niillä pärjätään sotilaallisessa toimintaympäristössämme. Kun erityisesti lähialueillamme tehdään kalustohankintoja ja olemassa olevaa kalustoa modernisoidaan, on meidän vastattava tähän kehitykseen. Pelissä on aina paitsi puolustuksemme suorituskyky, myös sen uskottavuus.

Maavoimien kaluston uusiminen on käynnissä enemmän tai vähemmän jatkuvasti. Edellinen hallitus teki viime vaalikauden alussa puolustusmäärärahoihin 200 miljoonan euron tasokorotuksen, jolla turvattiin erityisesti alueellisten joukkojemme vanhentumassa olleen kaluston uusiminen sekä sitä kautta koko maa-alueemme kattavan puolustuskyvyn ylläpitäminen lähitulevaisuudessa.

Parhaillaan käynnissä olevalla Laivue 2020 -hankkeella korvataan Merivoimien seitsemän käytöstä poistuvaa alusta ja niiden tilalle hankintaan neljä Pohjanmaa-luokan monitoimikorvettia, joiden pääaseistukseksi on päätetty tilata israelilainen Gabriel 5-ohjusjärjestelmä. Uusi järjestelmä on entistä monipuolisempi, kauemmas kantava ja sillä voidaan iskeä myös maakohteisiin. Alukset on tarkoitus rakentaa vuosina 2021–2025 ja uuden laivueen olla valmis vuonna 2028.

Seuraavaksi on Suomen puolustusjärjestelmän kolmannen peruskiven eli Ilmavoimien vuoro. HX-hankinta on välttämätön paitsi Ilmavoimien suorituskyvyn kannalta myös siksi, että puolustusjärjestelmämme toimisi jatkossakin kokonaisuutena. Ilman HX-hankintaa laskee myös maa- ja merivoimien torjunta- sekä taistelukyky merkittävästi.

Myös hankinnan siirtäminen erilaisilla tilapäisratkaisuilla heikentää käytännössä Ilmavoimien suorituskykyä ja on vähänkään pidemmällä aikajänteellä tarkasteltuna se kalliimpi vaihtoehto. Autonomiset asejärjestelmät tai ilmatorjuntaohjukset eivät taas ole käytännössä vaihtoehto miehitetyille koneille.

Puolustusvoimien pitkäjänteisestä kehittämisestä on pidettävä kiinni myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Niinpä HX-hanketta on vietävä eteenpäin suunnitellusti sekä niiden reunaehtojen mukaan, jotka on linjattu vuonna 2015 tehdyssä esiselvityksessä. Pysytään siinä, mistä yhdessä on sovittu.