Information på svenska hittar du här
Suomen Reserviupseeriliitto haastoi toukokuussa 2021 Reserviläisliiton leikkimieliseen marssikilpailuun vuoden 1941 Suomi-Ruotsi-maaottelumarssin hengessä. Tavoitteena oli saada molempien liittojen piirit ja yhdistykset mukaan haastekampanjaan ja siten mahdollisimman moni reserviläinen marssimaan. Suuren suosion saavuttanut Maaottelumarssi järjestetään tänä vuonna jo viidettä kertaa.
Maaottelumarssin hengessä marssitaan jälleen koko syyskuun ajan eli 1.–30.9.2025. Tämän vuoden Maaottelumarssin teemana on naisten vapaaehtoinen asepalvelus, jonka alkamisesta tulee syksyllä kuluneeksi kolmekymmentä vuotta. Teema heijastuu myös marssimerkissä.
Ensimmäiset suomalaiset naiset aloittivat asepalveluksensa 16. lokakuuta 1995 kahdessa eri joukko-osastossa, Ilmavoimien Teknillisessä koulussa Kuorevedellä ja Hämeen rykmentin urheilukoulussa Lahdessa. Palvelukseen hakeutuneiden naisten määrä on kasvanut ajan myötä merkittävästi, ja nykyään naisten asepalvelus on kiinteä osa Suomen maanpuolustusta. Vuoden 2025 alkuun mennessä reserviin on koulutettu Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa jo yli 14 000 naista.
Hyväksyttyyn Maaottelumarssi-suoritukseen vaaditaan yhtäjaksoisesti suoritettu 10 kilometrin marssi kävellen tai juosten yhden vuorokauden (klo 00-24) aikana. Tarkan ajankohdan, marssiseuran ja -paikan saa valita itse. Marssille ei aseteta vaatimuksia kantamusten tai muun varustuksen suhteen. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan marssille. Marssihaasteen tavoitteena on ennen kaikkea muistuttaa reserviläisiä fyysisen toimintakyvyn ylläpidon tärkeydestä.
Kun on suorittanut vähintään 10 kilometrin marssin, voi tulokset kirjata sähköiselle lomakkeelle, joka julkaistaan tällä sivulla elo-syyskuun vaihteessa. Samalla lomakkeella on mahdollisuus tilata itselleen myös Maaottelumarssin velcro-merkki, jonka tuotot ohjataan lyhentämättömänä myöhemmin ilmoitettavaan hyväntekeväisyyskohteeseen.
Kaikki osallistujat, jotka ovat suorittaneet vähintään 10 kilometrin marssin ja kirjanneet suorituksensa lomakkeelle, osallistuvat myös Varustelekan lahjakorttien ja RES- & RUL-tuotepalkintojen arvontaan.
Reserviläisliiton piirejä ja yhdistyksiä kannustetaan ottamaan aktiivisesti osaa matalan kynnyksen marssihaasteeseen ja välittämään tietoa tästä jäsenistölleen sekä mahdollisuuksien mukaan organisoimaan yhteismarsseja. Aktiivisimmille piireille ja yhdistyksille jaetaan suoritusperusteisia kannustintukia.
Reserviläisliitto palkitsee kolme aktiivisinta reserviläispiiriä prosenttiosuuksien mukaan suhteutettuna seuraavasti:
1. 500 euron kannustintuki
2. 300 euron kannustintuki
3. 200 euron kannustintuki
Yhdistyssarjoja on kaksi. Kolme aktiivisinta alle 150 jäsenen yhdistystä palkitaan seuraavasti (suhteutettuna prosenttiosuuksiin):
1. 500 euron kannustintuki
2. 300 euron kannustintuki
3. 200 euron kannustintuki
150 ja yli jäsenen yhdistykset seuraavasti (suhteutettuna prosenttiosuuksiin):
1. 500 euron kannustintuki
2. 300 euron kannustintuki
3. 200 euron kannustintuki
Maaottelumarssi-haaste kerrytti viime vuonna 6 805 suoritusmerkintää ja yhteensä lähes 85 000 marssittua kilometriä. Viime vuoden suorituksista 51 prosenttia oli RES:n jäsenten ja 43 prosenttia RUL:n jäsenten tekemiä. Loput 384 suoritusta oli muiden kuin liittojen jäsenten tekemiä marssisuorituksia.
Lue lisää nettiuutisesta täältä.