Skip to content
30.1.2023

Sotilasmoniottelu – kansainvälistä kilpatoimintaa reserviläisille

Reserviläisliitto on kansainvälisen aliupseerijärjestön CISOR:n jäsen. Järjestössä yhtenä toimintamuotona on sotilasmoniotteluiden järjestäminen ja sen harrastamiseen kannustaminen sekä lajin harjoittelun mahdollistaminen. Suomen Reserviupseeriliitto kuuluu vastaavasti reserviupseerien kansainväliseen järjestöön CIOR:in, jossa sotilasmoniottelua harjoitellaan ja kilpaillaan vastaavalla tavalla.

CISOR:ssa on 14 jäsenmaata: Suomi, Viro, Tanska, Puola, Saksa, Hollanti, Belgia, Ranska, Espanja, Slovenia, Sveitsi, Itävalta, Englanti ja Kanada. CISOR järjestää joka toinen vuosi puheenjohtajamaan toimesta kansainvälisen sotilasmoniottelun. Vuonna 2021 se pidettiin Sveitsin Thunissa.

Tänä vuonna CISOR:n ja CIOR:n sotilasmoniottelukilpailut ajoittuvat kesäkuulle. CISOR:n kilpailu pidetään Saksan Münchenissä 12.–16.6.2023 ja CIOR:n Helsingin Santahaminassa juhannuksen jälkeisellä viikolla. Reserviläisliitto pyrkii lähettämään kisajoukkueita molempiin kilpailuihin. Ennen kilpailuja järjestetään kaksi matalan kynnyksen harjoitusviikonloppua Suomessa.

Myös Reserviläisurheiluliitolla (RESUL) on tärkeä rooli sotilasmoniottelun parissa, sillä yhtenä RESUL:n päätehtävänä on jatkossa kehittää lajin harjoittelumahdollisuuksia reserviläisten keskuudessa ja kannustaa aktiivisesti mukaan lajin pariin.

Sotilasmoniottelu kehittää sotilaan perustaitoja kansainvälisessä ympäristössä

Reserviläisliitto vastasi vuosina 2017 ja 2019 Suomessa järjestetyistä sotilasmoniotteluista. Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Minna Nenonen toimi näissä kummassakin kilpailujohtajana. Myös Münchenin sotilasmoniotteluihin kesäkuussa suuntaava Nenonen kannustaa reserviläisiä sotilasmoniottelun pariin:

”Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa” oli mottoni jo armeijassa. Sotilasmoniottelussa pääset haastamaan itseäsi, mutta ennen kaikkea siinä toimitaan ryhmänä. Laji motivoi myös monipuoliseen harjoitteluun ja kaikki sen taidot kuuluvat sotilaan perustaitoihin ja peruskunnon ylläpitoon.

Lisäksi sotilasmoniottelu tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia:

– Liikunnan ja tiimityön lisäksi kansainvälisessä toiminnassa tutustuu muiden maiden reserviläisiin ja näistä muodostuu jopa elinikäisiä kaveruuksia. Jos et vielä ole lähtenyt mukaan, niin tee hyvä päätös viimeistään nyt, Nenonen kannustaa.

Tutustu sotilasmoniotteluun lajiharjoittelukurssilla

Tulevia sotilasmoniottelukilpailuja ja lajin edistämistä varten keväällä järjestetään kaksi MPK:n lajiharjoittelukurssia Porin prikaatissa Säkylässä. Kurssilaiset saapuvat paikalle aina perjantaina illalla ja lauantai on varsinainen harjoittelupäivä.

Osallistujan ei tarvitse olla aiemmin harrastanut lajia. Riittää, että osallistujalta löytyy kiinnostuneisuutta, sisua ja intoa lajin harrastamista kohtaan sekä hyvä peruskunto. Sotilasmoniottelun lajeihin kuuluvat:

  • kivääriammunta
  • pistooliammunta
  • käsikranaatin pituus- ja tarkkuusheitto
  • esteuinti
  • sotilasesterata
  • maastojuoksu
  • suunnistus.

Ensimmäinen lajiharjoittelukurssi järjestetään 24.–25.2., jossa lajeina ovat kivääriammunta ja esteuinti.

Toinen kurssi järjestetään maalis-huhtikuun taitteessa. Siellä harjoiteltavina lajeina ovat pistooliammunta, sotilasesterata ja suunnistus.

Kurssin tavoite:

Kummankin kurssin tavoitteena on kouluttaa CISOR:n lajisääntöjen mukaisia sotilasmoniottelun lajeja. Kurssin suorittamisen jälkeen osallistuja tuntee lajitekniikan opetellusta lajista sekä tietää, miten lajia voi harjoitella itsenäisesti. Lisäksi osallistuja osaa lajisääntöjen perusteet.

Kenelle lajiharjoittelukurssit sopivat:

Kurssi soveltuu ja on avoin kaikille 18 vuotta täyttäneille Suomen kansalaisille, jotka ovat kiinnostuneita sotilasmoniottelusta ja sen sisältämien lajien harjoittelusta. Ensisijaisesti kurssi on kohdennettu Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton jäsenyhdistysten jäsenille. Osallistuminen harjoittelukurssille ei sido mihinkään.

Lisätietoa kursseista antavat: 

Kurssinjohtaja Minna Nenonen
minna.nenonen@reservilaisliitto.fi
puh. 050 539 4281

Kurssin varajohtaja Anni Pitko
anni.pitko@gmail.com
puh. 050 320 3559

Lisätietoja ja ilmoittautumislomakkeet kursseille löydät MPK:n koulutuskalenterista.