Skip to content
21.6.2022

Yli puoli miljoonaa laukausta toukokuun aikana

Toukokuu 2022 oli ammunnan teemakuukausi, jolloin paikallisia reserviläis- ja reserviupseeriyhdistyksiä kannustettiin järjestämään jäsenistölleen ampumatilaisuuksia ja -tapahtumia. Tavoitteena oli saada mahdollisimman moni yhdistyksen jäsen ampumaan. Kun jäsen oli suorittanut vähintään yhden 10 laukauksen ammuntasarjan, hän pystyi kirjaamaan suorituksensa verkkolomakkeelle.

Kaikkiaan suorituksia kirjattiin verkkolomakkeelle koko toukokuun aikana 8 251, joista Reserviläisliiton jäsenten tekemiä suorituksia oli 73 prosenttia ja Suomen Reserviupseeriliiton 27 prosenttia. Ammuttuja laukauksia kertyi yhteensä yli puoli miljoonaa.

Reserviläisliiton 18 piiristä jäsenmäärään suhteutettuna eniten suorituksia kirjattiin Kainuun Reserviläispiirissä, jossa suoritusmerkintöjä tuli kaikkiaan 298. Toiseksi eniten suorituksia jäsenmäärään suhteutettuna kirjattiin Pohjois-Karjalan Reserviläispiirissä (448 suoritusmerkintää) ja kolmanneksi eniten Suur-Savon Reserviläispiirissä (312 suoritusmerkintää). Kainuun Reserviläispiiri saa tästä palkinnoksi 500 euron, Pohjois-Karjalan Reserviläispiiri ja Suur-Savon Reserviläispiiri 250 euron toimintatuen per piiri.

Jäsenmäärään suhteutettuna Reserviläisliiton aktiivisimmat paikallisyhdistykset olivat

1) Puolangan Reserviläiset
2) Pieksämäen Seudun Reserviläiset
3) Vuolijoen Reserviläiset
4) Rantsilan Reserviläiset
5) Paltamon Reserviläiset
6) Liperin Reserviläiset
7) Iin Reserviläiset
8) Ristijärven Reserviläiset

Voittanut yhdistys saa palkinnoksi 400 euron, toiseksi ja kolmanneksi tulleet 300 euron ja sijoille 4-8 yltäneet 200 euron toimintatuen omalle yhdistykselleen.

Varustelekan lahjakorttien ja RES-tuotepalkintojen arvonta

Kaikkien osallistujien kesken suoritettiin kolmen 100 euron Varustelekan lahjakortin arvonta. Lahjakortin voittivat Antti Heikkinen (Etelä-Hämeen Reserviläispiiri), Vesa Mäki-Mantila (Pirkanmaan Reserviläispiiri) ja Mika Virta (Uudenmaan Reserviläispiiri). Tämän lisäksi arvottiin seitsemän Reserviläisliiton tuotepalkintoa, jotka menivät seuraaville:

Jenna Kalaoja (Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiiri)
Jarkko Kallio (Pohjois-Savon Reserviläispiiri)
Juhani Sarin (Etelä-Hämeen Reserviläispiiri)
Juha Ståhl (Varsinais-Suomen Reserviläispiiri)
Joona Syrjäkari (Helsingin Seudun Reserviläispiiri)
Sami Virtanen (Pirkanmaan Reserviläispiiri)
Kari Voltti (Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiiri)

Lahjakortit ja tuotepalkinnot postitetaan voittajille kesä-heinäkuun vaihteessa.

Reserviläisliitto onnittelee parhaiten suoriutuneita piirejään ja yhdistyksiään sekä arvonnassa voittaneita jäseniään. Lämmin kiitos kaikille Tulta toukokuussa! -haasteeseen osallistuneille!

Tulta toukokuussa! -verkkosivut löytyy osoitteesta https://www.reservilaisliitto.fi/tulta-toukokuussa/, josta voi katsoa esimerkiksi toukokuussa pidettyjen kahden webinaarin tallenteet.