Skip to content
20.11.2021

Vuoden reserviläinen Arto Nousiainen

Reserviläisliitto on valinnut mikkeliläisen Arto Nousiaisen Vuoden reserviläiseksi. Valinta julkistettiin lauantaina 20.11.2021 Reserviläisliiton liittokokouksessa Lappeenrannassa. Vuoden Reserviläinen -tunnustuksen myöntää vuosittain liittohallitus erityisen ansiokkaasti toimineelle henkilölle.

Nousiainen on 38-vuotias ja muuttanut Pohjois-Karjalasta Mikkeliin perheensä kanssa vuonna 2018. Sotilasarvoltaan hän on reservin vääpeli. Nousiainen työskentelee siviilivirassa Maavoimien esikunnassa Mikkelissä.

Nousiainen on ollut Reserviläisliiton toiminnassa mukana jo vuodesta 2012 alkaen. Hänen luottamustehtäviään ovat olleet muun muassa puheenjohtajuus Joensuun Reserviläisissä ja ensimmäinen varapuheenjohtajuus Mikkelin Reserviläisissä. Vuoden 2021 alusta Nousiainen on toiminut Suur-Savon Reserviläispiiri ry:n puheenjohtajana. Vuonna 2022 Nousiainen toimii Reserviläisliiton liittohallituksessa sekä Reserviläisurheiluliiton hallituksessa.

Nousiaisen valinnassa painotettiin hänen monipuolisen reserviläisuransa ja sillä etenemisen lisäksi myös hänen kansainvälistä aktiivisuuttaan. Nousiainen on ollut muun muassa Reserviläisliiton edustajana kansainvälisessä reservin aliupseerien kattojärjestö CISOR:ssa. Hän edusti liittoa kisamatkalla Sveitsissä lokakuussa 2021.

Hän on idearikas reserviläinen, jonka erityisenä vahvuusalueena on viestinnän kehittäminen. Yhteistoiminta eri toimijoiden kanssa on ollut sujuvaa ja hän on menestyksekkäästi pyrkinyt monipuolistamaan erilaisia yhteistyön muotoja eri maanpuolustusjärjestöjen ja yritysten välillä.

Veteraanityö on aina ollut Nousiaisen sydäntä lähellä. Hän on järjestänyt useita keräyksiä ja toimintaa veteraanien hyväksi niin Joensuussa kuin myös Mikkelissä. Viimeisin projekti, jota hän on ollut toteuttamassa Suur-Savon reserviläispiirin alueella, koskee niin sanottuja passiivisia lipaskeräyksiä eri yrityksissä.