Skip to content
30.11.2022

Turpotietäjä-kilpailun voitto meni Ouluun

Kuvassa Lauri Manner-Raappana (vasemmalla), Tommi Karjalainen (keskellä) ja Lauri Mentula (oikealla)

Lukiolaisille suunnattu Turpotietäjä-kilpailu käytiin tänään talvisodan alkamisen muistopäivänä 30.11.2022 Helsingin Ostrobotnialla. Ensimmäistä kertaa kilpailun historiassa pääpalkintona oli suora yliopistopaikka, kun Turun yliopisto tarjosi voittajalle opiskelupaikan yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan, pääaineena poliittinen historia. Finaalin kärkikolmikko sai myös palkinnoksi rahastipendit. Kovatasoisen kilpailun voitti Tommi Karjalainen Oulun lyseon lukiosta. Toiseksi sijoittui Lauri Manner-Raappana Otaniemen lukiosta ja kolmanneksi Lauri Mentula Tapiolan lukiosta.

Aluksi oli hieman jännittynyt tunnelma, mutta kanssakilpailijat loivat mukavan ja rennon ilmapiirin, mikä helpotti kilpailun suorittamista. Kaikki finalistit olivat jo tietyllä tavalla voittajia, totesi kilpailun voittaja Tommi Karjalainen heti tulosten julkistamisen jälkeen.

Alkukarsinta käytiin lokakuun alussa, kun alkukilpailu järjestettiin lukioissa ympäri maata. Kilpailuun ilmoittautui 76 lukiota ja noin 600 opiskelijaa. Mukana oli suomenkielisten lukioiden lisäksi kolme ruotsinkielistä lukiota. Alkukilpailusta valittiin yhdeksän finalistia, jotka tulivat Helsingistä, Espoosta, Mäntsälästä, Turusta, Hattulasta, Hämeenlinnasta, Kuopiosta ja Oulusta.

Loppukilpailu sisälsi kirjallisen ja suullisen osion. Kirjallisessa osiossa kysyttiin, millainen jäsenvaltio Suomen pitäisi olla Natossa sekä tulisiko kansainvälisen yhteisön pyrkiä siihen, että Venäjän ja Ukrainan välillä saataisiin aikaan aselepo ja rauhanneuvottelut. Finalistien tuli perustella molempia kysymyksiä omasta näkökulmastaan. Suullisessa osiossa kysyttiin kantaa väittämään ”älylaitteet ovat osa aikamme suurvaltakilpailua”.

Turpotietäjä-kilpailu järjestettiin nyt jo kolmannen kerran. Kilpailun tavoitteena on kokonaisturvallisuuden tietämyksen lisääminen sekä maanpuolustustahdon vahvistaminen nuorten keskuudessa. Käytännön järjestelyistä vastaa Reserviläisliitto, Suomen Reserviupseeriliitto, Kadettikunta ja Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry. Arviointiraadissa on mukana edustajat Maanpuolustuskorkeakoulusta, Turvallisuuskomiteasta sekä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry:stä. Seuraava Turpotietäjän alkukilpailu käydään lukioissa ympäri maata lokakuussa 2023.