Liitto vaatii varusteiden verovähennyksen käyttöön

Uutissuomalaisen mukaan Puolustusvoimien reserviläisten liikekannallepanoa koskevaa käskykorttia on päivitetty Ukrainan sodan jälkeen niin, että tositoimiin lähteviä reserviläisiä kehotetaan ottamaan mukaan aiempaa enemmän omia varusteita – myös oma ase sekä esimerkiksi pimeätoiminta- ja paikannusvälineitä. Reserviläisliitto pitää kehitystä osoituksena siitä, että reserviläisten omaehtoisesta varautumisesta on tullut yhä merkittävämpi osa kokonaispuolustusta.
Reserviläisliitto muistuttaa, että reserviläisten omiin varustehankintoihin liittyvät linjaukset on tehtävä oikeudenmukaisesti ja kannustavasti. Liitto on ajanut varusteiden verovähennystä jo neljän vuoden ajan: jos yhteiskunta ohjaa reserviläisiä hankkimaan ja ylläpitämään kriittisiä suorituskykyjä, tulee kustannuksiin myös osallistua.
Puolustusvoimat on todennut Uutissuomalaiselle, että käskykortin materiaalilistaa kehitetään varautumisen osana toimintaympäristö huomioiden ja että kehityksessä on huomioitu reserviläisten kasvava kiinnostus omiin varustehankintoihin.
- Kun viranomaisohjeistus suuntaa reserviläisiä tuomaan yhä enemmän omia varusteita, kyse ei ole pelkästä harrastuksesta vaan myös maanpuolustuksen suorituskyvystä. Silloin myös yhteiskunnan pitää kantaa vastuunsa – varusteiden verovähennys on reilu ja toimiva tapa tukea valmiutta, toteaa Reserviläisliiton puheenjohtaja Kari Salminen.
Verovähennyksen luomisesta on käyty laajoja keskusteluita poliitikkojen, virkamiesten ja puolustusvoimien kanssa. Monet tahot ovat suhtautuneet erittäin myönteisesti verovähennykseen.
- Reserviläiset ovat viime vuosina panostaneet omaan varautumiseensa poikkeuksellisella tavalla. Se on Suomelle voimavara, jota kannattaa vahvistaa – verovähennys varustehankinnoista olisi reserviläisille konkreettinen ja reilu tunnustus tästä panoksesta, painottaa Salminen.
Reserviläisliitto korostaa, että reserviläisen tulee aina toimia Puolustusvoimien ja viranomaisten ohjeiden mukaisesti, ja että mahdollisiin aseisiin liittyviin velvoitteisiin (kuten luvat ja säilytys) sovelletaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja poliisin ohjeistusta.