Skip to content
9.9.2025

Liitto mukana Kouvolan Turvallisuuskonferenssissa

Reserviläisliitto toimii pääyhteistyökumppanina Kouvolan Turvallisuuskonferenssissa, joka järjestetään perjantaina 12. syyskuuta Kouvolan kaupungintalolla. Tänä vuonna konferenssin teemana on Maailman uusi (epä)järjestys, ja se kokoaa yhteen noin 200 turvallisuuspolitiikan päättäjää, asiantuntijaa ja vaikuttajaa.

Turvallisuuskonferenssi on vakiinnuttanut asemansa Suomen keskeisimpänä turvallisuuspoliittisena foorumina. Tänä vuonna keskustelujen ytimessä ovat muun muassa varautuminen, puolustustahto, turvallisuusteknologian murros sekä Naton tulevaisuus.

Puheenvuoroja kuullaan useilta merkittäviltä vaikuttajilta. Avauspuheen pitää puolustusministeri Antti Häkkänen, ja keynote-puheenvuoron esittää Elisabeth Braw Senior Fellow Atlantic Councilista. Lisäksi ohjelmassa on puheenvuoroja muun muassa Maavoimien komentajalta, kenraaliluutnantti Pasi Välimäeltä sekä Euroopan komission varapuheenjohtajalta Henna Virkkuselta.

Keskusteluihin osallistuvat myös tunnetut suomalaiset ja kansainväliset asiantuntijat, kuten Charly Salonius-Pasternak ja Iro Särkkä.

Yksi päivän keskeisistä aiheista on puolustustahdon tukeminen. Tätä teemaa käsittelevässä paneelissa on mukana myös Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Minna Nenonen, joka nostaa esiin liiton näkemyksiä maanpuolustustahdon vahvistamisesta muuttuvassa maailmantilanteessa. Muita keskustelijoita paneelissa ovat Puolustusvoimain entinen komentaja, kenraali (evp) Timo Kivinen ja Suomen Nuoret, rauha ja turvallisuus -verkoston varapuheenjohtaja Emilia Uljas. Alustuspuheenvuoron pitää vanhempi tutkija Miina Kaarkoski Puolustusvoimien tutkimuslaitokselta.

Konferenssia voi seurata suorana lähetyksenä Kouvolan kaupungin YouTube-kanavalla sekä Yle Areenassa, jossa tallenne on katsottavissa 30 päivän ajan.

Kouvolan kaupunki on järjestänyt turvallisuuskonferenssia vuodesta 2019, ja siitä on muodostunut merkittävä vuosittainen kokoontumispaikka, jossa tarkastellaan kokonaisturvallisuutta monipuolisesti.

Tarkempi päivän ohjelma katsottavissa tapahtuman omilta verkkosivuilta.