Skip to content
11.5.2021

Ensimmäisen Turpotietäjä-kilpailun voitto Helsinkiin

Historian ensimmäinen valtakunnallinen Turpotietäjä-alkukilpailu järjestettiin 8.10.2020 lukioissa eri puolilla Suomea. Kilpailun tavoitteena on innostaa nuoria perehtymään turvallisuuspolitiikkaan ja kokonaisturvallisuuteen liittyviin kysymyksiin. Kilpailun järjestävät Reserviläisliitto ry ja Suomen Reserviupseeriliitto ry yhteistyössä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry:n ja Kadettikunta ry:n kanssa. Mallia on haettu Oikeus- ja Talousguru-kilpailuista.

Alkukilpailuun osallistui 45 lukiota ja noin 350 opiskelijaa ympäri Suomen. Mukana oli myös yksi ruotsinkielinen lukio Pohjanmaalta. Koronavirustilanteesta johtuen kilpailun finaali jouduttiin siirtämään marraskuulta toukokuulle. Finaaliin valittiin alkukilpailun kahdeksan parasta Turpotietäjää Helsingistä, Lappeenrannasta, Naantalista, Ylöjärveltä, Jyväskylästä, Kuopiosta, Ilmajoelta ja Kannuksesta.

Kautta aikojen ensimmäisen Turpotietäjä-kilpailun voitti Max TalviOja Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta. Voittaja sai 1 000 euron palkintostipendin. Kilpailun toiselle sijalle tuli Otto Kanniainen Jyväskylän normaalikoulun lukiosta ja kolmannelle sijalle Mikael Salminen Naantalin lukiosta. Toiseksi tullut sai 500 euron ja kolmanneksi tullut 250 euron stipendin.

Kilpailun ideana on herätellä nuoria pohtimaan laaja-alaisesti turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Monet lukiolaisista suorittavat varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen palveluksen muutaman vuoden päästä, joten näihin asioihin on tärkeä perehtyä jo tässä elämänvaiheessa. Kilpailu on herättänyt laajaa kiinnostusta ja huomiota, mikä kertoo siitä, että turvallisuuspoliittiset kysymykset pohdituttavat nuoria, toteaa Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjola.

Finaali toteutettiin niin, että jokainen opiskelija suoritti kirjallisen ja suullisen osuuden omasta koulustaan etäyhteyksin opettajan valvonnan alaisuudessa. Tuomaristo arvioi suullista osuutta Helsingissä ollen etäyhteydessä finalisteihin ja opettajiin.

Kilpailun toteuttaminen keskellä koronapandemiaa onnistui olosuhteisiin nähden erinomaisesti. Kilpailulle ja kokonaisturvallisuuden pohdinnalle on laajaa tilausta yhteiskunnassamme. Epävakaa maailmanpolitiikan tilanne ja suurvaltasuhteiden viileneminen mietityttävät nyt nuoria. On tärkeää tarjota nuorille mahdollisuus pohtia turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä, sillä turvallisuus on vakaan yhteiskunnan tärkein tukipilari, sanoo Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Aaro Mäkelä.

Turpotietäjä-kilpailun valmistelua vuosina 2019─2020 ovat rahoittaneet Maanpuolustuksen Kannatussäätiö, Puolustusvoimien Tukisäätiö ja Turvallisuuden tukisäätiö. Kilpailu tullaan toteuttamaan jatkossa vuosittain. Vuoden 2021 alkukilpailu käydään lokakuussa ja finaali marraskuussa. Tavoitteena on saada mukaan 100 lukiota ympäri Suomen. Kilpailun kaksikielisen verkkosivut löytyvät osoitteesta www.turpotietaja.fi.