Skip to content
14.10.2020

Ensimmäinen Turpotietäjä-kilpailu nyt kisattu

Kautta aikojen ensimmäinen valtakunnallinen Turpotietäjä-tietokilpailu käytiin lukioissa ympäri maata torstaina 8.10. Ensimmäisenä vuonna kilpailuun osallistui 47 lukiota ja lähes 400 opiskelijaa. Pahentunut koronatilanne hieman rokotti osallistujamäärää, sillä muutamat lukiot peruivat osallistumisensa viime hetkellä etäopetukseen siirtymisen takia.

Alkukilpailu toteutettiin Abitti-koealustalla. Kilpailussa oli neljä osiota: 10 vaihtoehtokysymystä, neljän eri käsitteen määritteleminen, yksi lyhyt esseekysymys sekä yksi pitkä esseekysymys. Kysymykset koskivat kokonaisturvallisuutta ja maanpuolustuksen laajaa käsitystä. Pyrkimyksenä oli syy-yhteyksien hahmottaminen.

Parhaillaan maakunnalliset kilpailuorganisaatiot arvioivat koevastauksia. Vastaukset tulee arvioida lokakuun loppuun mennessä. Arvioinnin jälkeen reservipiirien yhteinen kilpailuorganisaatio järjestää yhden tai useamman palkitsemistilaisuuden, joissa palkitaan alueen paras lukio, kunkin lukion kolme parasta vastaajaa sekä luovutetaan muistoesine kaikille kilpailuun osallistuneille lukiolaisille.

Maakunnallinen organisaatio lähettää parhaat vastaukset valtakunnalliselle ohjausryhmälle. Valtakunnallinen raati arvioi saamansa vastaukset, laittaa ne paremmuusjärjestykseen ja valitsee 8─12 parasta vastaajaa valtakunnalliseen finaaliin Helsingin Ostrobotnialle 30.11.2020. Finaalissa kirjallisten osuuksien lisäksi pidetään myös suullinen osuus. Kolme parasta Turpotietäjää palkitaan 1000, 500 ja 250 euron stipendeillä.

Katse kohti tulevaa ja ensi vuotta

Jatkossa kilpailu järjestetään vuosittain. Ensi vuonna tavoitteena on saada kilpailuun mukaan 100 lukiota jokaisesta reserviläispiiristä. Tänä vuonna maakunnallinen kilpailuorganisaatio saatiin muodostettua 13 reserviläispiiriin. Ne piirit, joihin ei saatu kilpailuorganisaatiota, koevastausten arvioinnin hoitaa paikallisyhdistys tai valtakunnallinen ohjausryhmä. Ensi vuonna tavoitteena on saada jokaiselle piirille oma kilpailuorganisaatio.

Turpotietäjä-kilpailun valmistelua vuosina 2019─2020 ovat rahoittaneet Maanpuolustuksen kannatussäätiö, Puolustusvoimien Tukisäätiö ja Turvallisuuden tukisäätiö. Jatkoa varten kilpailulle etsitään yritysyhteistyökumppaneita. Ensi vuonna kilpailulle pyritään löytämään korkean profiilin suojelija.