Ammuntahaasteen loppukiri käynnissä
Tulta toukokuussa! -haaste on edennyt loppusuoralle, mutta aikaa osallistumiseen on vielä.
Tapahtuma järjestetään Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton yhteistyönä jo neljättä kertaa, ja se on vakiinnuttanut asemansa reserviläisten ampumatoiminnan vuosittaisena kohokohtana.
Osallistuminen on yksinkertaista: vähintään kymmenen laukauksen suorituksella – myös ilma- ja ekoaseet mukaan lukien – kertyy suoritusmerkintä yhdistyksen ja piirin kokonaissaldoon.
Toukokuun loppupuolelle mennessä on kertynyt yhteensä 684 559 ammuttua laukausta ja 10 428 suoritusta. Tavoitteena on ylittää ensimmäistä kertaa tapahtuman historiassa miljoonan laukauksen raja, ja tähän tarvitaan aktiivista loppukiriä.
Reserviläisliiton jäsenten osuus suoritusmäärästä on 73,6 %, eli 7 675 suoritusta. Suomen Reserviupseeriliiton jäsenten osuus on 26,4 % eli 2 753 suoritusta. Nämä luvut osoittavat Reserviläisliiton vahvaa kenttäaktiivisuutta – mutta loppukuun aikana panosta voidaan kasvattaa entisestään.
Kisan puolivälin paikkeilla Reserviläisliiton kolme aktiivisinta piiriä suhteutettuna jäsenmäärään ovat olleet:
- Kainuun Reserviläispiiri (64 %)
- Pohjois-Karjalan Reserviläispiiri (14 %)
- Etelä-Hämeen Reserviläispiiri (14 %)
Kolmen kärkeä kärkkyvät Suur-Savon, Pohjois-Savon ja Etelä-Hämeen reserviläispiirit. Tilanne voi vielä elää nopeasti, ja jokainen uusi suoritus voi vaikuttaa sijoituksiin ratkaisevasti.
Haaste päättyy 31.5.2025
Pidetään huoli siitä, että Reserviläisliitto säilyttää johtopaikkansa myös loppukirissä. Toukokuun ampumasuorituksia voi kirjata tälle sähköiselle lomakkeelle 4.6.2025 klo 23.59 asti.
Kaikkien ampumasuorituksensa lomakkeelle kirjanneiden RES:n jäsenten kesken arvotaan 3 x 100 euron arvoisia Varustelekan lahjakortteja sekä 7 x Reserviläisliiton tuotepalkintoja.
Lisätietoa haasteesta löytyy täältä.