Skip to content
8.12.2023

20 vuotta Keski-Suomen Reserviläispiirin ja Viron Sakala malevan yhteistyötä

Kuva: KL Sakala malev.

Tänä vuonna 5.12. tuli täyteen 20 vuotta Keski-Suomen Reserviläispiirin ja Viron Kaitseliitin (KL) Sakala malevan yhteistyösopimuksen allekirjoittamisesta. Sopimus ei ole jäänyt suinkaan tyhjäksi sanahelinäksi, vaan yhteistyö toimijoiden välillä on tehostunut koko ajan ja olemme päässeet yhä paremmin kohti toiminnan ydintä.

Aluksi on hyvä tarkentaa, että yhteistyösopimuksen allekirjoittavina osapuolina ovat olleet Keski-Suomen Reserviläispiiri ja Kaitseliitin Sakala maleva. Yhteistoiminnan tilanne ei ollut suinkaan alussa täysin selvää ja reserviläistoimijoiden edustajat joutuivat selvittämään mahdollisia vastinpareja sangen pitkään. Viron itsenäistyttyä uudelleen 50 vuotta kestäneen neuvostomiehityksen jälkeen myös Suomessa reserviläistoiminnan puolella oli uuden oppimisen aikakausi yhteistoiminnan suhteen. Totta puhuen se ei Suomessa ole vieläkään kaikkialla aivan niin selvää kuin voisi toivoa.

Yhteistoiminnan alku

Majuri Rein Kikas oli aloittanut vuoden 2001 KL Sakala malevan päällikkönä. Kun Viron voitonpäivän paraati järjestettiin Tartossa vuonna 2002, sai majuri Kikas tietää, että Suomesta olisi kutsuvierastilaisuudessa paikalla myös suomalaisten reserviläisten yhteistoiminnasta vastaava henkilö Markus Anaja. Kikaselle ja Anajan tavatessaan toisensa tilaisuudessa, otettiin yhteistoiminnan eteen ensimmäinen askel. Tapaamisen pohjalta aloitettiin etsimään KL Sakala malevalle yhteistyökumppania Suomesta.

Markus Anaja ja Rein Kikas Viljandissa vuonna 2023. Kuva: KL Sakala malev.

Keski-Suomen Reserviläispiiri vastasi virolaisten yhteistyökutsuun, ja näin pystyi Anaja lähettämään tiedon edelleen majuri Kikaselle. Pitkän odotuksen jälkeen vihdoin vuoden 2003 marraskuussa Suomesta lähti Viljandiin kutsu tulla allekirjoittamaan yhteistyösopimus Helsinkiin. Näin päästiin ottamaan KL Sakala malevan ja Keski-Suomen Reserviläispiirin yhteistyön seuraavaa askelta. Tuon tapahtumaan valmistelussa oli mukana toki useita henkilöitä sekä tehtiin lukuisia tarkennuksia ja valmisteltiin huolellisesti yhteistyösopimusta aina viime metreille saakka.

KL Sakala malevan edustajat saapuivat Suomeen

Lopultakin Viljandista pääsi delegaatio saapumaan Suomeen 5. joulukuuta 2003. KL Sakala malevan delegaation johtajana toimi malevan tuoloinen päällikkö, majuri Rein Kikas. Hänellä oli mukanaan vänrikki Enn Soots ja Naiskodukaitsen (NK) kouluttaja Priit Silla. Heitä odottivat Helsingissä Markus Anaja seurassaan tuolloin Keski-Suomen Reserviläisyhdistyksen puheenjohtajana toiminut res. vääpeli Antero Seppälä. Lopultakin pitkällisten valmistelujen jälkeen päästiin allekirjoittamaan yhteistyösopimus yhdistyksemme välillä.

Toiminnan alkuvuodet kuluivat toisiimme tutustumisen ja tunnustelujen merkeissä. Tuolloin ongelmana oli myös puutteellinen yhteisen kielen osaaminen. Toiminta eteni pääosin yhteistoimintahenkilöiden kautta ja vasta seuraavana vuonna astuivat riviin ensimmäiset suomalaiset reserviläiset Sakala malevan tukijäseniksi. Alkuvuosina yhteistyö oli lähinnä vuorottaisia osallistumisia eri vuosipäiviin ja maanpuolustusjuhliin sekä vastaaviin tilaisuuksiin. Vähitellen yhteistyö eteni ja malevaan liittyi myös uusia tukijäseniä. Toiminta jatkui samankaltaisena varsin pitkään aina 2015 vuoteen saakka.

Reserviläisten osallistuminen tiiviimmin toimintaan

Erityisesti vuoden 2015 jälkeen yhteistyön syveneminen toi mukanaan osastoon jäseniä, jotka osallistuvat säännöllisemmin niin KL Sakala malevan järjestämiin sotilastaitokilpailuihin, ammuntoihin sekä useisiin harjoituksiin. Kaitseliitin tukijäseneksi hyväksymisen kautta myös ”oman joukon” edustaminen Kaitseliitin valtakunnallisissa tapahtumissa on mahdollistunut ja edustajamme ovatkin näissä tapahtumissa edustaneet omaa malevaansa varsin hyvällä menestyksellä. Myös virolaisten kouluttajien ja muiden jäsenten osallistumisen järjestelyt Suomessa järjestettäviin tilaisuuksiin ja harjoituksiin osallistumiseksi selkiytyi, kun kansainvälisen toiminnan järjestelyn hallitseva yhteistyöhenkilö aloitti KL Sakala malevan tukijäsenenä vuonna 2016.

Keski-Suomen Reserviläispiirin ja KL Sakala malevan yhteistyön kautta on reserviläisille avautunut erinomainen mahdollisuus tutustua naapurimaamme maanpuolustushenkisiin reserviläisiin. Samalla opimme tuntemaan maidemme historiaa ja sen kulttuurin kehittymistä aina historian hämäristä alkuhetkistä tähän päivään.

Erityisesti niille, jotka ovat osallistuneet Välusten harjoitusalueella toteutettuihin yhteisiin tapahtumiin, on mieleenpainuvina tapahtumina havaita samassa joukossa harjoittelevan niin Viron tasavallan entisen presidentin kuin nykyisen Ilmavoimien komentajankin juuri samoja asioita kuin muutkin varsinaiset jäsenet ja tukijäsenet.

20. juhla kesäisessä lämmössä

Vaikka yhteistyösopimus kirjoitettiin joulukuussa 2003 ja virallisesti juhlaa olisi ollut hyvä juhlia 2023 joulukuussa, päätimme yhdessä tilaisuuden järjestämisestä 4.–6.8.2023. Tuolloin on matkustaminenkin huomattavasti mukavampaa meille ”varttuneillekin”, jo alusta saakka mukana olleille, jäsenillemme. Viikonlopun tilaisuus alkoi seppeleenlaskulla vapaussodassa kaatuneiden viljandimaalaisten muistomerkille kaupungin keskusaukiolla. Tilaisuutta seurasi myös runsaslukuinen paikallisten ihmisten joukko havaittuaan Viron sini-musta-valkoisen lipun lisäksi paikalla hulmuavan Suomen siniristilipun. Tilaisuudessa ammuttiin myös kunnialaukaukset pienoistykillä, joka luovutettiin virallisesti iltatilaisuudessa malevan päällikön haltuun. Tykin puisen lavetin on valmistanut malevan suomalainen tukijäsen Juhani Rautiainen, ja tykinputki valmistettiin Viljandissa saatujen piirustusten mukaan. Tykin luovuttivat malevan päällikön hellään huomaan ÜMERA-erillisyksikön edustajat Enn Soots ja Aarne Markko.

Perinnetykin luovutus KL Sakala malevan haltuun. Kuva: Gunnar Teas.

Samana viikonloppuna toteutettiin myös ÜMERA-erillisosaston koulutusviikonloppu, jonka toimintaa Keski-Suomen Reserviläispiirin edustajat pääsivät seuraamaan aivan paikan päällä. Reserviläispiirin edustajille järjestettiin myös monipuolisen ohjelman sisältävä kiertoajelu Viljandimaalla. Kaikki KL Sakala malevan tukijäsenet kuuluvat kansallisuudesta riippumatta juuri kyseiseen ÜMERA-erillisyksikköön.

Teksti: Aarne Markko, Keski-Suomen Reserviläispiiri