Reserviläisliiton toimisto

Kurkistus Reserviläisliiton kulissien taakse.
5.6.2018 16.00

Viestintä takaa, että emme ole tapahtumissamme yksin

Tiedottajamme pohti viestinnän roolia osana jokaisen yhdistystoimijan tehtäväkenttää.
Liiton 326 yhdistyksessä tehdään jatkuvasti arvokasta työtä maanpuolustuksen hyväksi. Mikä on tämän työn arvo? Joskus on laskettu, että reserviläisjärjestöjä edustavien kouluttajien työ MPK:ssa voidaan maltillisilla kertoimilla arvioida 6,6 miljoonan euron arvoiseksi. Minkä arvoista liitossa, piireissä ja yhdistyksissä tehty työ sitten on?

Vähintään yhtä olennaista kuin laskennallisen arvon pohtiminen, on liitoissa tehdyn työn tekeminen näkyväksi ulospäin. Kun työ tunnetaan, sitä arvostetaan niin raha- kuin arvopohjankin perusteella. Tavoitteeseen päästään luontevimmin viestimällä oman yhdistyksen toiminnasta. ”Nyrkit savessa” tehty kenttätyö, kun useimmin paikantuu juuri yhdistystasolle.

Maanpuolustustahtoa välittävät tunnelmalliset kuvat maanpuolustuksellisina juhlapäivinä tai kiinnostavat sosiaalisen median päivitykset esimerkiksi ampumakoulutustilaisuuksista ovat sopivin aikavälein annosteltuina juuri sitä ravintoa, joka herättää kiinnostuksen sitä kohtaan, mistä maanpuolustustyö kumpuaa ja mikä saa ihmisiä osallistumaan toimintaamme.

Tavanomaisesti tämä on pudonnut yhdistyksen tiedotus-, some-, tai nettisivuvastaavan tonttiin, mutta asia on tätä laajempi. Uusille jäsenille suunnattuihin yhdistyksestä kertoviin teemailtoihin, varusmiesinfoihin tai keskusteluihin maanpuolustuksellisissa esitelmätilaisuuksiin löytyy viestinnällinen paikka useallekin halukkaalle maanpuolustustyön lähettiläälle. Näiden lisäksi jokainen yksittäinen jäsen toimii tärkeänä linkkinä ulospäin ja kaverille kannattaa vinkata omasta yhdistyksestä, jos osoittautuu, että jäsenyys ja toiminta liiton yhdistyksissä voisi kiinnostaa.

Yhdistysten toiminta on vahva viesti siitä, että Suomi on puolustamisen arvoinen maa. Aktiivinen viestintä puolestaan takaa sen, että maanpuolustustyön tärkeä viesti kantaa ja keskusteluttaa kaikkialla yhteiskunnassa.

Olli Alho
Tiedottaja
Reserviläisliitto

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi