Skip to content

Maaottelumarssi

Ajankohta

to 1.9. - pe 30.9.2022

Paikka

Reserviläisliitto ja Suomen Reserviupseeriliitto järjestävät jälleen yhdessä marssihaasteen. Tänä vuonna marssitaan koko syyskuun ajan eli 1.-30.9.2022. Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan yhtäjaksoisesti suoritettu 10 kilometrin marssi kävellen tai juosten. Tarkan ajankohdan, marssiseuran ja -paikan voi valita itse. Marssille ei aseteta vaatimuksia kantamusten tai muun varustuksen suhteen. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan marssille. Marssihaasteen tavoitteena on ennen kaikkea muistuttaa reserviläisiä fyysisen toimintakyvyn ylläpidon tärkeydestä.

Kun on suorittanut vähintään 10 kilometrin marssin, voi kirjata tuloksensa sähköiselle lomakkeelle, joka julkaistaan Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton verkkosivuilla elo-syyskuun vaihteessa. Kaikki osallistujat, jotka ovat suorittaneet vähintään 10 kilometrin marssin ja kirjanneet suorituksensa lomakkeelle, osallistuvat myös Varustelekan lahjakorttien ja RES & RUL -liittojen tuotepalkintojen arvontaan. Elokuun aikana tiedotetaan myös piirejä ja yhdistyksiä rahapalkinnoista ja niiden kriteereistä.