Skip to content
3.6.2021

Vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta ei saa vaarantaa

Puolustusministeriö ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) tiedottivat 2.6.2021, että ministeriö jatkaa valtionavustuksen maksamista MPK:lle.

Puolustusministeriö on selvittänyt Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen valtionavustuksen käyttöä jo parin vuoden ajan. Ministeriön lisäselvityksien sekä MPK:lta saadun selvityksen perusteella kuluvan vuoden valtionavustuksen käyttö ja siihen liittyvä taloushallinto ovat nyt hallinnassa. Ministeriö ilmoitti jatkavansa valtionavustuksen maksamista normaalisti ja myös toukokuulta pidätetty valtionavustus maksetaan yhdistykselle taannehtivasti.

Lähes kolme vuotta kestäneen laillisuusvalvontatarkastuksen päätyttyä Puolustusministeriö jatkaa vuosien 2011–2019 hallinnollista tarkastamista asian loppuun käsittelemiseksi. MPK on ilmoittanut toimittaneensa toimittaa kaiken tarvittavan tiedon ja aineiston ministeriölle myös näiltä vuosilta ja tukee tarkastusta parhaansa mukaan.

Suomen Reserviupseeriliiton (RUL) puheenjohtaja Aaro Mäkelä ja Reserviläisliiton (RES) puheenjohtaja Ilpo Pohjola ovat edelleen huolissaan vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen asemasta sekä käytännön koulutustoiminnan toteutumisesta.

Puolustusministeriön päätös tuen väliaikaisesta keskeyttämisestä aiheutti paljon keskustelua aktiivisten reserviläisten keskuudessa. Pelkona oli, että ministeriön toimet johtaisivat tilanteeseen, jossa MPK:n toiminta ei voisi jatkua. Keskeinen kysymys oli, kuinka vapaaehtoista maanpuolustuskoulusta tällöin voitaisiin toteuttaa, koska se on yhteisillä sopimuksilla ja voimassa olevilla laeilla sovittu Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen tehtäväksi. Onneksi akuutti vaara MPK:n toiminnan keskeyttämisestä näyttää nyt olevan ohitse.

Vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta on kehitetty yhdessä kolmenkymmenen vuoden ajan ja sillä on nyt iso merkitys reserviläisten osaamisen ylläpidossa, kokonaisturvallisuuden lisäämisessä sekä maanpuolustustahdon vahvistamisessa. Tätä kokonaisuutta ja MPK:n toimintaa ei saa vaarantaa.

MPK:n laillisuusvalvontatarkastus on kestänyt jo kolme vuotta. On toivottavaa, että pitkittynyt prosessi saadaan pikaisesti päätökseen, varsinkin kun mitään väärinkäytöksiä MPK:n toiminnassa ei ole havaittu.

On hyvä, että MPK:n toiminta jatkuu katkeamatta. Reservijärjestöt toivovat, että vapaaehtoisessa maanpuolustuksen laissa olevat toimimattomuudet selvitettäisiin pikaisesti. Tällä hetkellä varautumis- ja turvallisuuskoulutuksen asema MPK:ssa on selkiintymätön. Samoin voimassa oleva laki ei mahdollista kaikkien vakiintuneiden ja sotilasosaamisen kannalta tärkeiden toimintojen, kuten sovellettujen reserviläisammuntojen (SRA) ja koulutuksellisten maastojotosten toteuttamista MPK:n toimintoina.

MPK järjestää sotilaallisia valmiuksia palvelevaa SOTVA-koulutusta sekä varautumis- ja turvallisuuskoulutusta (VARTU), jonka tarkoituksena on kansalaisten yleisten turvallisuustietojen ja -taitojen kartuttaminen ja kehittäminen. Kurssit ovat avoimia kaikille 15 vuotta täyttäneille, ja kursseja on järjestetty vuosittain noin 500. Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton jäsenet muodostavat valtaosan vapaaehtoisen maanpuolustuksen kouluttajista.