Skip to content
13.9.2019

Piirien toiminnanjohtajat jalostivat uusia ideoita

Reservipiirien toiminnanjohtajien neuvottelupäivillä Jyväskylässä pohdittiin piirien toimintaa ja tulevaisuuden näkymiä. Piirienvälisten kumppanuuksien lisääminen nähtiin yhtenä keinona virkistää toimintaa.

Neuvottelupäivät käynnistyivät piirien toiminnanjohtajille tehdyn kyselyn purkamisella. Kyselyllä pyrittiin selvittämään piirien tilannetta sekä toiminnan vahvuuksia ja heikkouksia. Kiitosta saivat toimijoiden maanpuolustustahto ja aktiivisuus. Haasteina nähtiin ikärakenteen nuorentaminen ja ampumaratojen saavutettavuus määrätyillä alueilla.

Kyselyssä 22 % toiminnanjohtajista näki mahdollisena piirinsä yhdistymisen naapuripiiriin kanssa. 50 % ei nähnyt yhdistymistä vaihtoehtona. Vaikka piirien yhdistäminen ei ollut enemmistön kanta, toiminnanjohtajat kautta valtakunnan kaipaavat enemmän yhteistä toimintaa, viestintää ja piireissä kirjoitettujen artikkelien, kuvien ja videoiden kierrättämistä.

Yhteistyötä inspiroivia ja nuoria jäseniä houkuttelevia ideoita oli esillä lukuisia. Näitä olivat mm. Pohjois-Savon piirien Liikuntakannallepano -somekampanja, Pohjanmaalla Ylihärmässä pidetty Reservin Vahvin -kilpailu ja Pirkanmaalla Lempäälässä toteutettu Koko kansan maanpuolustustapahtuma. Lisäksi RESUL:n Varapuheenjohtaja Jukka-Pekka Ahonen haastoi liittojen piirejä ja yhdistyksiä mukaan ensi kesänä järjestettävään Lisää liikettä -päivään.

Kyselyn taustalla oli pohdinta piiriorganisaation tulevaisuudesta. Viime vuosina monet kansalaisjärjestöt ovat luopuneet piiriorganisaatioista kokonaan tai yhdistäneet ne suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Monet näistä järjestöistä kokevat, että niiden toiminta on tehostunut merkittävästi uuden organisaation myötä.

Aselaki ja nettisivu-uudistus esillä

Päivillä kuultiin myös Reserviläisliiton tilannepäivitys aselaista. Haasteena on, että Poliisihallitus ei ole vielä ohjeistanut asiassa poliisilaitoksia, joille lupien käsittely on siirtynyt. Uutta aselaissa on sen sijaan mahdollisuus yhteisölupiin, mikäli yhdistyksen säännöissä on maininta ampumatoiminnasta toimintamuotona. Uusi aselaki myös mainitsee Reserviläisjärjestöt ensi kertaa nimeltä.

Reserviläisliiton uudet verkkosivut herättivät neuvottelupäivillä keskustelua. Liitto tulee lähiaikoina pyytämään esitykset piirien vastuuhenkilöistä, joiden johdolla piirien ja myös yhdistysten sivuja aletaan rakentaa. Tähän liittyy keskeisesti sisältöjen siirtäminen vanhoilta sivuilta uusille. Liiton nykyiset yhdistys- ja piirisivut säilyvät toiminnassa ainakin tämän vuoden loppuun asti.

Pohjan Pojassa tehdään jämäkkää toimitustyötä

Toimintapäivillä julkistettiin Vuoden viestintäteko, joka luovutettiin tänä vuonna Pohjan Poika -verkkosivustolle. Sivusto ja lehti saivat kiitosta jämäkästä ja ansiokkaasta toimitustyöstä ja selkeistä vakiintuneista sisältökokonaisuuksista. Liittojen yhteisen palkinnon vastaanotti Pohjois-Pohjanmaan Reservipiirien toiminnanjohtaja Markku Holopainen.

Toiminnanjohtajien neuvottelupäivät järjestettiin Jyväskylässä 11.–12. syyskuuta ja ne keräsivät yhteen valtaosan reservipiirien toiminnanjohtajista.