Uutiset



rss

19.8.2017 Aselain muutosesitys eduskuntaan keväällä

Sisäministeriö toteuttaa aselain uudistukseen liittyen laajan järjestökuulemisen alkusyksystä. Lakiin on tarkoitus tehdä vain niitä muutoksia, joita EU:n asedirektiivi ehdottomasti edellyttää. Luvanmyöntämisperusteet säilyvät pitkälti nykyisinä.

Lue lisää


17.8.2017 Parhaat reserviläisampujat kisaavat viikonloppuna Rovaniemellä

Tulevana viikonloppuna pidetään Reservin ampumamestaruuskilpailut Toramon ampumaradoilla Rovaniemellä. Valtakunnallinen mestaruuskisa järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Pohjois-Suomessa.

Lue lisää


4.8.2017 Messumateriaalitilaukset siirtyivät internettiin

Reserviläisliitto siirtyi heinäkuun lopussa järjestelmään, jossa kaikki messumateriaalit tilataan netistä ja, jossa materiaalin toimituksista vastaa ulkopuolinen taho. Uudistuksen yhteydessä tuli käyttöön myös uusi yleisesite.

Lue lisää


4.7.2017 Suomelle voitto kansainvälisessä CISOR-sotilasmoniottelussa

Vekaranjärvellä kisasi 24 kolmihenkistä joukkuetta kahdeksasta eri maasta.

Lue lisää


21.6.2017 Tue vapaaehtoista maanpuolustustyötä Nuku Rauhassa -arvoilla

Pääpalkintoina arpajaisissa on kolme Renault Clio -henkilöautoa. Joka viiden arpa voittaa.

Lue lisää


Seuraavat


Liity uutisjakeluumme!

Tällä sivulla julkaistaan Reserviläisliiton omia tiedotteita ja uutisia. Sähköpostilla tapahtuvaan uutisjakeluun voi liittyä täältä. Jokainen tiedote sisältää linkin, jonka avulla voi poistua uutisjakelusta.


Tilaa tiedotteet ja uutiskirjeet sähköpostiisi

Reserviläisliiton tiedotteet ja niitä hieman laajemmat uutiskirjeet ovat viestintäkanava, jolla liitto tiedottaa ajankohtaisista asioista nopeasti ja tehokkaasti. Niiden jakeluun voi liittyä kuka tahansa täältä.

Jokainen tiedote ja uutiskirje sisältää www-linkin, jonka kautta oman osoitteen voi poistaa tiedotejakelusta.