Liity uutisjakeluumme!

Tällä sivulla julkaistaan Reserviläisliiton omia tiedotteita ja uutisia. Sähköpostilla tapahtuvaan uutisjakeluun voi liittyä täältä. Jokainen tiedote sisältää linkin, jonka avulla voi poistua uutisjakelusta.


rss

30.3.2011 12.00

Yhdistystiedote 2/2011 ilmestynyt

Reserviläisliiton tuoreessa Yhdistystiedotteessa kerrotaan mm. liiton jäsenhankintakilpailusta, jonka voitti Asikkalan Reserviläisten Markku Riukka 86 uudella jäsenellä. Päijät-Hämeen piirin vahva jäsenkasvu näkyi selvästi vuoden 2010 kilpailussa, sillä tuloksissa kakkossijalle nousi Padasjoen Reserviläisten Mikko Iittala 51 uudella jäsenellä.

P1010019. pieni
Pitkälti Markku Riukan tuloksellisen jäsenhankintatyön johdosta Asikkalan Reserviläisten jäsenmäärä nousi viime vuonna 35 prosentilla. (Kuva. Asikkalan Reserviläiset)
Reserviläisliitossa järjestetään vuosittain jäsenhankintakilpailu, jossa jäsenet kilpailevat keskenään hankittujen, uusien jäsenten määrissä. Viime vuoden kilpailukausi oli 19.9.2009 - 17.9.2010. Mukaan laskettiin jokainen uusi jäsen, joka liittyi jäseneksi em. aikana ja maksoi jäsenmaksunsa viime vuoden loppuun mennessä.

Kilpailussa oli tällä kertaa mukana 319 jäsenhankkijaa, jotka hankkivat yhteensä 937 uutta jäsentä. Tämä on lähes 40 prosenttia viime vuonna liittyneiden jäsenten kokonaismäärästä, joka oli 2.547 henkilöä. Kilpailun kymmenen kärki oli seuraava:
  • Riukka Markku, Asikkala, 86 jäsentä
  • Iittala Mikko, Padasjoki, 51 jäsentä
  • Herranen Tuomo, Parkano, 37 jäsentä
  • Mäkinen Rauno, Oulu, 23 jäsentä
  • Ruokanen Kimmo, Rovaniemi, 23 jäsentä
  • Siren Raimo, Hattula-Tyrväntö, 22 jäsentä
  • Martin Juhani, Jyväskylä, 16 jäsentä
  • Jokinen Risto, Hämeenlinna, 15 jäsentä
  • Salonen Matti, Tampere ,15 jäsentä
  • Laine Olli-Pekka, Savonlinna, 13 jäsentä
Jokaiselle jäsenhankintakilpailuun osallistuneelle on lähetetty liitosta palkinto. Kokonaistulokset on toimitettu reserviläispiireihin, joista monessa järjestetään vuosittain myös piirikohtainen kilpailu. Reserviläisliitto onnittelee kaikkia voittajia ja kiittää jokaista tuloksellisesta jäsenhankintatyöstä.

Kuluvan vuoden jäsenhankintakilpailu on parhaillaan käynnissä ja sen kausi on 18.9.2010 - 16.9.2011. Kilpailun tuloksissa huomioidaan jokainen tänä aikana jäseneksi liittynyt henkilö, joka maksaa jäsenmaksunsa kuluvan vuoden loppuun mennessä. Aiemmasta poiketen liitto pyrkii tänä vuonna lähettämään kilpailusta väliaikatietoja piireille ja yhdistyksille.

Vuodessa kuusi yhdistystiedotetta

Reserviläisliiton Yhdistystiedote 2/2011 postitettiin liiton jäsenyhdistyksille ja piireille 29.3. Tiedotteessa on mukana myös jäsenrekisterimateriaalia sekä huomionosoituskaavake liiton omien huomionosoitusten hakemista varten. Yhdistysten tulee lähettää täytetyt hakemuskaavakkeet omaan piiriin sen ilmoittamaan määräaikaan mennessä. Huomionosoitukset myönnetään itsenäisyyspäivänä.

Vuodessa ilmestyy kuusi Yhdistystiedotetta, jotka on tarkoitettu lähinnä liiton yhdistyksille ja piireille. Niissä käsitellään kulloinkin ajankohtaisia asioita. Tiedotteet ovat luettavissa liiton internet-sivuilta. Yhdistystiedotteet myös postitetaan yhdistysten sekä piirien postinsaajaksi ilmoitetuille luottamushenkilöille.

Yhdistystiedote22011 (pdf) (1.4 MB)


Palaa otsikoihin