Varsinais-Suomen Reserviläispiiri ry

RESERVILÄISLIIKUNTAAN UUSIA MUOTOJA

 

Perinteisten ja sinällään arvokkaiden ns. virallisten reserviläisliikuntamuotojen lisäksi on mielestäni korkea aika kokeilla uusia liikunnallisia aktiviteetteja jäsenistömme edelleen aktivoimiseksi. 

Turun Reserviupseerit ry on järjestänyt jo monia vuosia toukokuussa valtakunnallisen RES GOLF  –tapahtuman Harjattulassa, mutta valitettavasti osallistujamäärä ei ole lähtenyt odotettuun kasvuun. Niinpä tuo tapahtuma onkin tullut ainakin entisessä muodossaan tiensä päähän. Näin siitä huolimatta, että golfaavia jäseniä piiriemme yhdistysten jäseninä on varmaankin satoja. 

Golf on liikuntamuotona aliarvostettu ja se saatetaan mieltää edelleenkin ns. hienomman väen touhuksi ja toisaalta sellaisten harrastukseksi, jotka eivät enää osu liikkuvaan palloon. Näistä väitteistä saamme luonnollisesti olla itse kukin mitä mieltä tahansa, mutta runsaan 10 vuoden kokemuksella voin todeta, että raikkaassa ulkoilmassa ja kauniissa Suomen luonnossa vietetyt kymmenet pelikierrokset vuodessa á 8-10 km aiheuttavat ainakin meikäläisellä vyötärönseudun selkeää kuihtumista aina pelikauden aikana. Kyseessä on myös harrastus, joka ei tunne ikä- tai sukupuolirajoja.      

 

Neljän kentän turnee kesällä 2011 –alennetuin hinnoin

 

Moni golfaaja kiertää vuodesta toiseen pääosin yhtä ja samaa tuttua kotikenttää ja vierailut muille lähialueen hienoille kentille jäävät harmittavan vähiin.   

Aurinko Golf Naantalista, Kankaisten Golfpuisto Maskusta, pitkäaikaisin yhteistyö-kumppanimme Harjattula Golf sekä Archipelagia Golf Paraisilta ovat lupautuneet mukaan vieraspelaajien osalta alennetulla green fee -tasolla (30 euroa/kerta) yhteistyöhön kesällä 2011 seuraavan alustavan sapluunan mukaan. 

Tarkoituksena on siis vierailla edellä mainituilla neljällä kentällä kullakin yhtenä arki-iltana kuukaudessa. Starttiajat ajoittunevat ajalle noin klo 16.00-17.00 kunakin kertana ja pelipäivä on joku muu kuin ns. viikkokisapäivä. Tarkemmat tiedot ja päivät ilmoitetaan sitten aikanaan kiinnostuksensa osoittaneille. Neljännen osakilpailun jälkeen vedetään tulokset yhteen siten, että mukaan huomioidaan kolmen parhaan osakilpailun yhteistulos. Saanemme varmaan järjestettyä loppuhuipennukseen vähintäänkin kohtuulliset – ainakin mieltä lämmittävät – palkinnot. 

Jos olet piiriemme jonkin yhdistyksen golfaava jäsen ja haluat olla mukana tässä turnauksessa, niin pistä minulle tulemaan yhteystietosi (nimi, RU/RES -yhdistys, golfseura, tasoitus, sähköposti ja kännykkä) mahdollisimman pian: juha.lehtonen@nordea.fi 

Tulen lähettämään sitten myöhemmin keväällä halukkaille tarkemmat tiedot ja osallistumisohjeet.

 

Turun Reserviupseerien puolesta,

 

Juha Lehtonen

050 584 0854

RUL Liittovaltuuston jäsen                     


SISÄASIAINMINISTERIÖ TIEDOTTAA

Tiedotusvälineille

10.2.2011

Ampuma-aselain muutokset voimaan kesäkuussa

Hallitus esitti tänään, että tasavallan presidentti vahvistaisi lait, joilla muutettaisiin ampuma-aseita koskevia lakeja. Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa lait perjantaina 11. helmikuuta.

Jatkossa yksityishekilöille käsiaseisiin annettavat aseluvat ovat ensin määräaikaisia, voimassaoloaika on enintään viisi vuotta. Tämän jälkeen luvan saa toistaiseksi voimassa olevana, mutta luvanhaltijan on viiden vuoden välein osoitettava harrastuksensa jatkuminen. Henkilökohtaisen käsiaseluvan voi saada vasta kahden vuoden aktiivisen harrastamisen jälkeen. Muiden kuin käsiaseiden, esimerkiksi metsästyskiväärien ja -haulikoiden, osalta lupien voimassaoloon tai harrastuksen osoittamiseen ei tule muutoksia.

Nyt voimassa olevat aseluvat säilyvät ennallaan, eikä niiden haltijoilta vaadita käsiaseidenkaan osalta todistusta aktiivisesta ampumaharrastuksesta. Käsiaseilla tarkoitetaan pistoolia, pienoispistoolia, revolveria ja pienoisrevolveria.

Ikärajat nousevat

Uudistuksen myötä käsiaseluvan ikäraja nousee kahteenkymmeneen vuoteen. Muiden kuin käsiaseiden osalta hankkimis- ja hallussapitoluvan ikäraja nousee 18 vuoteen. 15 vuotta täyttänyt voi kuitenkin saada rinnakkaisluvan kivääriin, pienoiskivääriin, haulikkoon tai yhdistelmäaseeseen.

Hakijalta vaaditaan myös soveltuvuustesti ja ampumaseuran asekouluttajan antama todistus harrastuneisuudesta. Lisäksi poliisi voi pyytää tarvittaessa hakijasta lääkäriltä suoraan hänen terveystietojaan. Uudistuksen myötä lääkäreillä on velvollisuus ja muilla terveydenhuollon ammattilaisilla oikeus ilmoittaa poliisille henkilöstä, jonka voidaan painavista terveydellisistä syistä katsoa olevan sopimaton aseluvan haltijaksi.

Ampuma-aseiden määritelmää laajennettiin uudistuksessa kattamaan myös esineet, jotka ovat helposti muunnettavissa ampuma-aseiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi osa starttipistooleista. Luvanvaraisiksi osiksi tulevat jatkossa myös aseen rungot, sulkulaitteen osat sekä äänenvaimentimet.

Lakimuutokset tulevat voimaan 13.6.2011.

Lisätietoja: projektipäällikkö Mika Lehtonen, 071 878 81843