Linkit
21.5.2012 Kaatuneitten muistopäivää vietettiin ympäri Suomen
Helsingissä suoritettiin 20.5. useita virallisia seppeleenlaskuja Kaatuneiden muistopäivään liittyen. Reserviläisliitto oli mukana Hietaniemen sankariristillä tapahtuneen laskun järjestelyissä.
10.5.2012 Reserviläisliitossa valtakunnallinen ampumataitopäivä
Reserviläisten ampumataitojen ylläpidosta osaltaan vastaavassa Reserviläisliitossa tehdään vuosittain noin 60.000 erilaista ammuntasuoritetta. Osa näistä suoritteista ammutaan liiton valtakunnalliseen ampumataitopäivään liittyvissä tapahtumissa, joita järjestetään tänä vuonna viitisenkymmentä. Tulevana lauantaina järjestetään kymmenen paikallista ampumataitopäivää.
8.5.2012 Kesäyön marssi Santahaminassa
Lähde mukaan koko perheen marssitapahtumaan Santahaminassa. 15. Kesäyön marssi järjestetään lauantaina 9.6. Helsingin varuskuntasaarella.
7.5.2012 Reserviläinen 3/2012 ilmestynyt
Tuoreessa Reserviläisessä kerrotaan mm. Forssan vuosikokouksesta, jonka yhteydessä puheenjohtaja Markku Pakkanen kertoi luopuvansa liiton puheenjohtajauudesta. Uuden puheenjohtajan Reserviläisliitto saa Mikkelissä 17.11. järjestettävässä syyskokouksessa.
28.4.2012 Uhkana tempoileva puolustuspolitiikka
Reserviläisliitto moittii puolustusvoimauudistuksen valmistelua. Puheenjohtaja Markku Pakkanen totesi lauantaina Ylihärmässä, ettei uudistuksen ennakkovalmistelussa ei ole haluttu kuulla edes reserviläisiä. Aiemmin puolusta on kehitetty laajasti erilaisia taustaryhmiä kuullen.
Oriveden Reservinaliupseerit-Reserviläiset ry:n toiminnan kulmakivinä ovat jäsenistön maanpuolustustahdon ja sotilaallisten perustietojen- ja taitojen ylläpito sekä edistäminen.
Yhdistys järjestää jäsenilleen maastotoimintaa, ammuntaa sekä erilaisia maanpuolustustahdon ylläpitämiseen tähtääviä tilaisuuksia ja retkiä.
Toimintavuonna 2012 Oriveden Reservinaliupseerit-Reserviläiset ry järjestää jäsenistölleen mm.
- Reserviläisten ampumataitopäivä, 15.05 ti klo18 alkaen 25m radalla.
SRA parittoman viikon tiistai klo17 alkaen ja %-ammunta parillisten viikkojen tiistai klo18 alkaen
- SRA, pitkät aseet 22.05 ti klo17
- SRA, pitkät aseet 05.06 ti klo17
- SRA, Pistooli 03.07 ti klo17
Oriveden Reservinaliupseerit-Reserviläiset ry
Perustettu vuonna 1958
Puheenjohtaja
Kimmo Putkiranta
Tammikuu
Johtokunnan järjestäytymiskokous
Tammisunnuntai seppelepartio
Helmikuu
Yhdistyksen kevätkokous
Maaliskuu
Veteraanikeräys
Pilkkikilpailut
Huhtikuu
Tutustumisretki
Siikanevalle, siirretty toiseen ajankohtaan
Toukokuu
Kaatuneiden muistopäivän lippuvartio
Ammuntakausi alkaa:
15.05 Reserviläisten ampumataitopäivä klo18
Kesäkuu
Prosentti-/pistooli-/SRA-ammunta Holmassa
Toimintapäivä Loilon ampumaradalla
Heinäkuu
Prosentti-/pistooli-/SRA-ammunta Holmassa
Elokuu
Prosentti-/pistooli-/SRA-ammunta Holmassa
Syyskuu
Prosentti-/pistooli-/SRA-ammunta Holmassa
Lokakuu
SRA, kivääri ja Rk ammuntakilpailut
Yhdistyksen syyskokous
Marraskuu
Sotaveteraanien kuusitalkoot
Joulukuu
Sotaveteraanien kuusitalkoot jatkuvat
Itsenäisyyspäivän kunniavartiot
Jouluaaton kunniavartiot sankarihaudalla