NASTOLAN
RESERVILÄISET ry:n
SÄÄNNÖT
RESERVILÄISET ry:n
SÄÄNNÖT
Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue
1 §
Yhdistyksen nimi on Nastolan Reserviläiset ry. ja sen kotipaikka on Nastolan kunta.
Yhdistyksen toiminta-alueena on Nastolan kunnan alue.
Yhdistys kuuluu jäsenenä Reserviläisliitto - Reservin Aliupseerien Liitto -
Reservistförbundet - Reservunderofficersförbundet ry:hyn jota näissä säännöissä
kutsutaan liitoksi) ja Päijät-Hämeen Reserviläispiiri ry:hyn jota näissä säännöissä kutsutaan piiriksi).
Tarkoitus ja toiminta
2§
Yhdistyksen tehtävänä on:
- toimia jäsentensä yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.
- kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustus edellytysten parantumiseen yhdistyksen toiminta-alueella.
- ylläpitää ja kehittää paikallista vapaaehtoista maanpuolustuskoulutustoimintaa.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
- ohjaa ja tukee jäsentensä toimintaa reserviläisinä sekä tiedottaa mahdollisuuksista toimia vapaaehtoisen maanpuolustustyön hyväksi.
- järestää kokouksia, opiskelu-, esitelmä- ja juhlatilaisuuksia, urheiluammuntaa,
erilaista kuntoilu-, kilpailu-ja retkeilytoimintaa sekä maanpuolustuskoulutusta ja muuta maanpuolustus edellytyksiä vahvistavaa toimintaa.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys harjoittaa julkaisutoimintaa sekä sellaista
taloudellista toimintaa, joka muutoin välittömästi liittyy sen tarkoituksen toteuttamiseen
taikka jota on pidettävä taloudellisesti vähäarvoisena.
3§
Yhdistys on oikeutettu ottamaan vastaan jälkisäädöksiä ja lahjoituksia, sekä
omistamaan kiinteätä ja irtainta omaisuutta.
Jäsenyyttä koskevat määräykset
4§
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi tai kannattavaksi jäseneksi voi päästä
varusmiespalveluksen suorittanut reserviin kuuluva tai sen ikärajan ylittänyt henkilö,
jonka yhdistyksen johtokunta jäseneksi hyväksyy.
Yhdistykseen voi päästä lahjoittaja- tai kannattajajäsenenä myös henkilö tai
oikeuskelpoinen yhteisö, jonka johtokunta sellaiseksi hyväksyy. Lahjoittaja- ja
kannattajajäsenillä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa.
Jäsen on vapaa yhdistyksen jäsenyydestä sen kalenterivuoden lopusta, jonka aikana
hän on johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle kirjallisesti tai kokouksessa yhdistyksen
pöytäkirjaan merkittäväksi ilmoittanut eroamisestaan.
5§
Jäsenet suorittavat yhdistykselle kultakin toimintavuodelta jäsenmaksun, jonka
suuruuden yhdistyksen syyskokous vahvistaa.
Jäsen tai jäseneksi aikova saa määrätä mihin jäsenryhmään hän haluaa kuulua.
Jäsen, joka on siirtynyt vakinaiseen palvelukseen puolustusvoimiin, raja- tai
merivartiolaitokseen on oikeutettu jäämään yhdistyksen jäseneksi ja säilyttämään
saavuttamansa jäsenoikeudet.
6§
Yhdistyksen tarkoitusperiä huomattavalla tavalla edistäneen henkilön voi yhdistyksen
kokous johtokunnan esityksestä kutsua yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi tai
kunniajäseneksi. Kunniapuheenjohtajaksi voidaan kutsua vain yhdistyksen puheenjohtajana
aiemmin toiminut henkilö. Kunniapuheenjohtajana voi olla vain yksi henkilö
kerrallaan. Kunniajäsenten määrä ei saa kerrallaan olla kuin korkeintaan puolet (1/2)
johtokunnan vahvuudesta.
Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita yhdistykselle jäsenmaksua.
7§
Jäsenen, joka on laiminlyönyt velvollisuutensa yhdistystä kohtaan tai, jonka katsotaan
toimineen yhdistyksen tarkoitusperiä vastaan tai, joka on toiminut kunnian vastaisesti,
voi johtokunta päätöksellään yhdistyslain mukaisesti erottaa yhdistyksestä.
Yhdistys voi katsoa jäsenen eronneeksi yhdistyksestä,jos tämä on jättänyt jäsenmaksunsa
maksamatta toimikauden loppuun mennessä.
Johtokunta ja sen tehtävät
8§
Johtokunta toimii yhdistyksen lakimääräisenä edustajana. Johtokuntaan kuuluu
puheenjohtajan lisäksi vähintään viisi ja enintään viisitoista jäsentä. Johtokunnan
jäsenet valitaan syyskokouksessa, puheenjohtaja toimintavuodeksi ja jäsenet
kahdeksi toimintavuodeksi kerrallaan siten, että vuosittain puolet tai lähinnä puolet
on erovuorossa, ensimmäisellä kerralla arvan mukaan ja sen jälkeen vuorottain.
Erovuorossa oleva voidaan valita uudestaan. Johtokunta valitsee keskuudestaan
ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan. Johtokunnan jäsenen tulee valittaessa
olla täysi-ikäinen alle 60-vuotias yhdistyksen varsinainen jäsen.
9§
Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai tämän ollessa estyneenä jomman kumman
varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai jompi
kumpi varapuheenjohtaja ja vähintään puolet (1/2) johtokunnan jäsenistä on läsnä.
Kokouksesta on ilmoitettava johtokunnan jäsenille vähintään kolme (3) päivää ennen
kokousta.
Johtokunnan kokouksissa ratkaistaan asiat yksinkertaisella ääntenenemmistöllä.
Äänten mennessä tasan voittaa se mielipide, johon puheenjohtaja yhtyy. Äänestys
suoritetaan suljetuin lipuin, jos joku jäsenistä sitä vaatii.
10 §
Johtokunnan tehtävänä on:
1. Toimia yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamiseksi ja huolehtia yhdistyksen
sisäisestä toiminnasta.
2. Edustaa yhdistystä, tehdä sen puolesta sitoumuksia, mikäli ne eivät
kuulu yhdistyksen kokoukselle sekä esiintyä yhdistyksen puolesta
kantajanaja vastaajana.
3. Kutsua yhdistys sekä varsinaisiin, että ylimääräisiin kokouksiin, valmistella
niissä käsiteltävät asiat ja toimeenpanna kokousten päätökset.
4. Hoitaa yhdistyksen rahavaroja ja muuta omaisuutta.
5. Pitää luetteloa yhdistyksen jäsenistä ja päättää jäsenten hyväksymisestä
sekä erottamisesta näiden sääntöjen määräämällä tavalla.
6. Laatia yhdistyksen toiminta- ja tilikertomukset kalenterivuosittain.
7. Laatia ehdotukset yhdistyksen toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi.
8. Valita yhdistyksille tarpeelliset toimihenkilöt (sihteeri, rahastonhoitaja
jne.).
9. Hoitaa muut yhdistystä koskevat asiat.
Johtokunta voi asettaa tarpeelliseksi katsomiaan toimikuntia valmistelemaan asioita
johtokunnan käsiteltäväksi.
Kokoukset
11 §
Yhdistyksen varsinaisia kokouksia ovat kevätkokous ja syyskokous, joiden ajan
ja paikan määrää yhdistyksen johtokunta. Kevätkokous on pidettävä viimeistään
helmikuun aikana ja syyskokous viimeistään lokakuun 15. päivänä.
12 §
Yhdistyksen ylimääräinen kokous on pidettävä, kun yhdistyksen kokous niin päättää
tai johtokunta siihen katsoo olevan aihetta taikka vähintään yksi kymmenesosa (1/10)
yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten
kirjallisesti johtokunnalta vaatii.
13 §
Kokouskutsu ja muut tiedonannot toimitetaan jäsenille joko jaettavassa tiedotuslehdessä,
kirjeitse tai ilmoittamalla paikallisessa sanomalehdessä. Kevät- ja syyskokouksesta
on ilmoitettava vähintään neljätoista (14) vuorokautta ja muista kokouksista
vähintään viisi (5) vuorokautta ennen kokousta.
14 §
Yhdistyksen kokouksissa ratkaistaan asiat yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, jollei
näissä säännöissä toisin mainita. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan
ääni. Milloin joku jäsenistä sitä vaatii toimitetaan äänestys suljetuin lipuin, jolloin
äänten mennessä tasan, ratkaisee arpa. Jäsenellä, joka ei ole suorittanut jäsenmaksuvelvollisuuttaan ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa.
15 §
Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja(t), sihteeri(t) ja pöytäkirjantarkastajat.
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
3. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
4. Käsitellään yhdistyksen toiminta- ja tilikertomukset.
5. Esitetään tilintarkastajain lausunto, vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään
johtokunnalle myönnettävästä vastuuvapaudesta.
6. Käsitellään muut johtokunnan esittämät tai jäsenten vähintään seitsemän
(7) vuorokautta ennen kokousta johtokunnalle kirjallisesti ilmoittamat asiat.
16 §
Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

2. Todetaan kokouksen laillisuusja päätösvaltaisuus.
3. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
4. Vahvistetaan seuraavan toimintavuoden toimintasuunnitelma.
5. Vahvistetaan seuraavan toimintavuoden jäsenmaksun suuruus.
6. Vahvistetaan seuraavan toimintavuoden talousarvio.
7. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näille kaksi varamiestä.
8. Päätetään johtokunnan jäsenten lukumäärä sääntöjen 8 §:n määräämissä rajoissa.
9. Valitaan johtokunnan puheenjohtaja, jota nimitetään myös yhdistyksen puheenjohtajaksi.
10. Valitaan johtokunnan muut jäsenet erovuorossa olevien tilalle.
11. Valitaan piirin sääntöjen edellyttämät edustajat piirin kokouksiin.
12. Valitaan liiton sääntöjen edellyttämät edustajat liiton kokouksiin.
13. Käsitellään muut johtokunnan esittämät tai jäsenten vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta johtokunnalle kirjallisesti ilmoittamat asiat.
Toiminta- ja tilivuosi sekä tilintarkastus
17 §
Yhdistyksen toiminta-ja tilivuosi on kalenterivuosi. Yhdistyksen tilit ja muut hallintoa
koskevat asiat on ennen tammikuun 31. päivää luovutettava tilintarkastajille, joiden
tulee antaa tarkastuskertomuksensa johtokunnalle helmikuun kuluessa, mutta
viimeistään kahta viikkoa ennen yhdistyksen kevätkokousta. Tilintarkastajille on
varattava vähintään seitsemän (7) vuorokautta tilintarkastusta varten.
Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
18 §
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja jompikumpi varapuheenjohtajista,
heistä kaksi yhdessä tai joku heistä yhdessä jonkun johtokunnan määräämän toimihenkilön kanssa.
Sääntöjen muuttaminen
19 §
Päätöksiin, jotka tarkoittavat näiden sääntöjen muuttamista, vaaditaan vähintään
kolme neljäsosaa (3/4) yhdistyksen kokouksessa annetuista äänistä. Sääntömuutokselle
on saatava liiton hallituksen hyväksyntä.
Yhdistyksen purkaminen
20 §
Päätöksiin, jotka tarkoittavat yhdistyksen purkamista, vaaditaan vähintään kolme
neljäsosaa (3/4) yhdistyksen kokouksessa annetuista äänistä ja päätös on vahvistettava
seuraavassa aikaisintaan kuukauden kuluttua pidettävässä yhdistyksen
kokouksessa samanlaisella (3/4) ääntenenemmistöllä.
21 §
Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, luovutetaan jäljelle jääneet varat Aliupseerien
HuoltosäätiölIe.
22§
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.