Mynämäen Seudun Reserviläiset ry

Yhdistyksen tehtävänä on:

Toimia jäsentensä yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.

Kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen yhdistyksen toiminta-alueella.

Ylläpitää ja kehittää paikallista vapaaehtoista maanpuolustuskoulutustoimintaa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

Ohjaa ja tukee jäsentensä toimintaa reserviläisinä sekä tiedottaa mahdollisuuksista toimia vapaaehtoisen maanpuolustustyön hyväksi.

Järjestää kokouksia, opiskelu-, esitelmä- ja juhlatilaisuuksia, urheiluammuntaa, erilaista kuntoilu-, kilpailu- ja retkeilytoimintaa sekä maanpuolustuskoulutusta ja muuta maanpuolustusedellytyksiä vahvistavaa toimintaa.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys harjoittaa julkaisutoimintaa sekä sellaista taloudellista toimintaa, joka muutoin välittömästi liittyy sen tarkoituksen toteuttamiseen taikka jota on pidettävä taloudellisesti vähäarvoisena.

Yhdistys on oikeutettu ottamaan vastaan jälkisäädöksiä ja lahjoituksia, sekä omistamaan kiinteätä ja irtainta omaisuutta.