Lappeenrannan Reservinaliupseerit

Lappeenrannan Reservinaliupseerit ry:n historiikki

laadittu tammikuussa 2007

                                                                                                                                                                                                                                                                  

Lappeenrannan Reservinaliupseerit r.y. perustaminen

 

Yhdistyksen perustava kokous pidettiin Lappeenrannan Aliupseerikerholla 20.5.1955. Perustajajäseniä olivat Erkki Kaita, Toivo Inki ja Juhani Ekholm.

Toiminta ensimmäisenä vuotena oli vähäistä.  Toiminta kuitenkin vilkastui ja järjestettiin erilaisia kilpailuja, käytiin kunnianosoituksissa sankarihaudoilla ja alettiin pitää säännöllisiä kuukausikokouksia.  Yhteiskunnalliset asenteet vaikeuttivat toimintaa vielä 60- luvullakin vaikka "toimintamme on täysin avointa ja kaiken puoluepolitiikan ulkopuolella".  Ns. vaaranvuodet tuntuivat varjostavan vielä toimintaa.  Toiminnan tarkoituksena oli kansalaisten maanpuolustushengen ja jäsenten maanpuolustuskuntoisuuden ylläpito.

 

 Jo aikaisemmin 3.11.1935 Suomen Aliupseeri- lehden numeron

15/1936 mukaan Lappeenrannassa oli perustettu Aliupseeriyhdistys, jonka ensimmäinen puheenjohtaja oli ylikersantti P.Liimatta ja sihteeri res. alik. Y.Raussi.

 

Tuolloin oli harvoin kertausharjoituksia ja reservissä olevat aliupseerit halusivat seurata kehitystä oman yhdistyksen puitteissa.  Jokainen aliupseeri piti pyhänä seurata velvollisuutenaan säilyttää ja kehittää palvelusaikanansa saamaansa sotilaallista taitoa ja tietoa.  Koulutusta oli  mm. luentoina  ja kaasukoulutuksena ja ne pidettiin ao. sotilasviranomaisten kanssa ja avustuksella.  Iltamaretkiä ja pikkujouluja järjestettiin jäsenistölle. Kerho hankki myös työpaikkoja jäsenilleen; tämä huoltotoi minta lisäsi jäsenmäärää, josta meillä ei nykyään ole tallella tietoja.

Valitettavasti tästä toiminnasta ei ole tallella asiakirjoja.

 

Puheenjohtajat

Lauri Arlo                         

Reino Portaankorva        

Pentti Kopsa                    

Onni Sauna-aho               

Ilmari Numminen             

Jussi Potinkara             

Taisto Nikku                      

Mauri Pasanen                

Martti Kolhonen            

Pentti Saikko                    

Lauri Orpana                     

Pentti Saikko                  

Kalevi Ikonen                 

Juhani Ronkanen        

Kauko Luostarinen       

Markku Hatakka             

Mikko Paalumäki          

Risto Häkämies     

Juha Vanhanen       

1955-1956

1957-1958

1959

1960-1965

1966-1967

1968

1969

1970-1972

1973-1974

1975-1979

1980-1983

1984-1990

1991-1992

1992-1993

1994-1998

1999-2002

2003-2004

2005-2008

2009- 

Sihteerit

Reino Portaankorva            

Lauri Kolkka                    

Pentti Kopsa                       

Asko Kinnunen                  

Pentti Kopsa                      

Lauri Kolkka                     

Toivo Lintumäki                 

Asko Kinnunen                  

Reijo Airikka  

Leo Lyijynen                      

Markku Tiittanen                

Juhani Ronkanen                 

Pentti Ikonen                      

Toivo Lahti                         

Tapio Hintikka                   

Arto Pulkkinen                    

Matti Kauppinen                

Laura Salonen                     

Arto Turunen 

Matti Kauppinen                
Jarmo Ruti

1955

1956-1960

1961-1964

1965

1966

1967

1968

1969

1970-1971

1972-1973

1974-1975

1976-1980

1981-1982

1983-1986

1987-1996

1996-2000

2001-2003

2003-2005

2006

2007-2008

2009- 


laati 11.1.2007 Taisto Aaliniemi