Juvan Reservinaliupseerit

Yhdistys

Juvan Reservinaliupseerit ry on vuonna 1962 perustettu järjestö.  Jäseniä on tällä hetkellä 150. Jäseniksemme kelpaavat nimestä huolimatta kaikki miehistöstä upseereihin.  Jäsenyyttä on porrastettu, joten varsinaiseksi jäseneksi pääsee vain varusmiespalveluksen suorittaneet. Erillisenä järjestönä Juvalla toimii myös Upseerikerho. 

Yhdistys pyrkii vaalimaan maanpuolustus henkeä/taitoja sekä kuntoliikuntaa järjestämällä mm. Uimasalon jotoksen ja erilaisia kuntoilutapahtumia. Hengellinen ja veteraanityö näkyy toimissamme mm. itsenäisyyspäivänä kynttilöiden sytytyksenä sankarihaudoille, jouluaaton kunniavartiona ja reserviläisten kirkkopyhänä. On hyvin todennäköistä, että jatkossa osaksemme lisääntyvässä määrin tulee veteraanien perinnön vaaliminen.

Vapaamuotoisempaa toimintaa on sitten mm. retket ja pilkkikisat.

Varainhankinta tapahtuu pitkälti talkootyönä. Aurausviittojen teko ja pystytykset taajama-alueella ovat taanneet meille taloudelliset toimintaedellytykset. Jäsenmaksuista yhdistykselle tulee vain 3 €/jäsen, joka riittää yhteen jäsenkirjeen postitukseen ja kahteen rekisteröidyn yhdistyksen sääntömääräiseen kokousilmoitukseen.  Erilaisia tapahtumia pyrimme ja haluamme järjestää hakematta niillä taloudellista hyötyä, kuten esim. ammuntapäivät. 

Kuten monet tämän hetken vapaaehtoisjärjestöt, niin myös mekin, olemme haasteiden edessä. Jäsenistön keski-iän koko ajan noustessa ja tapahtumiin osallistuvien määrän pysähtyessä pitäisi pystyä uusiutumaan. Sinä jäsen tai jäseneksi aikova voit vaikuttaa asioihin kertomalla suoraan miten toimintaamme tulisi kehittää, jotta sen kiinnostavuus voittaisi ajoittain muut arjen kiireet ja riennot.