Iisalmen Reserviläiset ry

 

TERVETULOA IISALMEN RESERVILÄISET RY:N KOTISIVUILLE!

 

Yhdistyksen kotipaikka ja pääasiallinen toiminta-alue on Iisalmen kaupunki. Jäseniä yhdistyksellä on myös ympäristö-kunnista ja muualta Suomesta.

 

Yhdistyksen tehtäviin kuuluu toimia jäsentensä yhdyssiteenä tuettaessa valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa sekä kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa. Samalla yhdistys ylläpitää ja kehittää paikallista vapaaehtoista maanpuolustus-koulutuksen toimintaa yhteistyössä alueen muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa.

 

Asettamiensa päämäärien toteuttamiseksi yhdistys ohjaa ja tukee jäsentensä toimintaa reserviläisinä järjestämällä kokous-, kurssi- ja esitelmätilaisuuksia sekä kilpailu-, kuntoilu-, ja retkeilytoimintaa ja urheiluammuntoja. Lisäksi yhdistys tiedottaa toiminnasta vapaaehtoisen maanpuolustustyön hyväksi sekä tukee alueellaan maanpuolustusta edistävää toimintaa ja suorittaa jäsenhankintaa. Yhdistyksen jäsenmäärä vuonna 2011 oli 150 henkilöä.


*****************************************


Tervetuloa Sandels Jotokselle keväällä 2012

 
Sandels Jotos on perinteikäs maanpuolustushenkinen suunnistusvaellus, jonka tavoitteena on osallistujien maastotaitojen ja fyysisen kunnon kohentaminen sekä sotilaallisten taitojen ylläpitäminen. Jotos on tarkoitettu kaikille 15 vuotta täyttäneille miehille ja naisille.
Vuonna 2011 Jotokselle osallistui kolmekymmentä partiota. Näistä partioista osa osallistui yleiseen "Sandels" -sarjaan ja osa partioista "Döbeln" -kilpasarjaan. Vuosittain jotoksen järjestelytehtävissä toimii yli 100 toimitsijaa.
Vuonna 2012 Sandels Jotos, "Oinasjärvi” , on järjestyksessään jo 25. Perinteiseen tapaan toteutettava kaksipäiväinen tapahtuma sisältää suunnistusta, ammuntaa ja erilaisia rastitehtäviä - unohtamatta tietenkään sitä ainutlaatuista tunnelmaa, josta Sandels Jotos erityisesti tunnetaan. Tervetuloa XXV Sandels Jotokselle! TOUKOKUUSSA 2012, la 26.5 – Su 27.5
 
Lisätietoja:
Matti Karhu 0400-377609 matti.karhu(at)agrimarket.fi
Mikko Laajalahti 044 7005 208 mikko.laajalahti(at)suonentieto.fi
Seppo Määttä 050 331 9785 seppo.maatta(at)meili.fi

XXV Sandels Jotos -  Oinasjärvi
Aika:    La 26.5.2011 - Su 27.5.2011
Paikka:    Sonkajärvi-Iisalmi- Sonkajärvi
Järjestäjät:    Iisalmen Reserviupseerikerho ry ja Iisalmen Reserviläiset ry


Ajankohtaista

Haluatko toimitsijaksi Sandels-jotokselle?

Jo 25. kerran järjestettävälle Sandels -jotokselle tarvitaan innokkaita toimijoita!

Jos olet yhdistyksemme jäsen tai olet muuten kiinnostunut reserviläistoiminnasta, niin nyt Sinulla on hyvä tilaisuus osallistua yhteen yhdistyksemme vuotuisista päätapahtumista. Onnistuakseen Sandels -jotos tarvitsee innokkaita henkilöitä järjestely- ja toimitsijatehtäviin. Jos haluat lähteä mukaan toteuttamaan hienoa tapahtumaa, niin ota yhteyttä joko huoltopäällikkö Kari Röntyseen tai rastipäällikkö Seppo Määttään. Yhteystiedot löydät Johtokunta-välilehdeltä. Nähdään Jotoksella!

Palaa otsikoihin