Testamentin voi tehdä säätiön hyväksi
Elämän päättyessä omaisuus siirtyy lakimääräisille lähiomaisille tai valtiolle, ellei testamentilla ole toisin määrätty. Testamentilla voidaan luovuttaa saajalle olosuhteiden mukaan joko koko perintö tai osa siitä yhdelle tai useammalle saajalle.Testamentin voi tehdä Aliupseerien Huoltosäätiön hyväksi. Tämä antaa säätiölle paremmat mahdollisuudet tukea puutteenalaisia reservinaliupseereita, heidän lähiomaisiaan sekä Reserviläisliiton toimintaa. Mikäli teet testamentin säätiön hyväksi, olet mukana tukemassa vapaaehtoista maanpuolustustyötä myös huomispäivän Suomessa.
Säätiöltä apua testamentin laatimiseen
Testamentin laatiminen ei ole kovin vaikeaa ja sen voi tehdä myös itse. Testamentin laatiminen on kuitenkin erittäin muotosidonnaista. Mikäli muotovaatimuksia ei ole noudatettu, voidaan testamentti myöhemmin julistaa pätemättömäksi.Ns. lakiosaa lukuun ottamatta omaisuuden voi testamentissa jakaa perillisten ja muiden kohteiden kesken vapaasti. Sen käytölle voidaan testamentissa asettaa ehtoja. Testamentti on myös peruutettavissa tai muutettavissa milloin tahansa.
Mikäli haluat tehdä testamentin Aliupseerien Huoltosäätiön hyväksi tai tarvitset apua sen laatimisessa, ota yhteyttä Aliupseerien Huoltosäätiön varapuheenjohtajaan, varatuomari Antti Pihlajamäkeen, p. 040 750 9311 tai säätiön asiamieheen Olli Nybergiin, p. (09) 4056 2041.


