Hämeenlinnan Reserviläiset - Aliupseerit ry
Tuoreimmat päivitykset...

30.12.2011 Jouluaaton kunniavartioita

Yhdistyksemme jäseniä oli kunniavartioissa Hämeenlinnan sankarihautausmailla jouluaattona 24.12.

Lue lisää



ampuma banner

mp myymala

pic31341

Tervetuloa Hämeenlinnan Reserviläiset - Aliupseerit ry:n nettisivuille.

Yhdistys on perustettu vuonna 1952 ja siihen kuuluu tätä nykyä vaihdellen vuosittain vähän yli tai alle 400 henkilöä. Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi tai kannattavaksi jäseneksi voi päästä varusmiespalveluksen suorittanut henkilö tai henkilö, jonka yhdistyksen johtokunta jäseneksi hyväksyy. Yhdistykseen voi päästä lahjoittajana tai kannattajajäsenenä myös henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, jonka johtokunta sellaiseksi hyväksyy. Lahjoittaja- ja kannattajajäsenillä ei ole äänioikeutta yhdistyksen  kokouksissa.

Yhdistyksen tehtävänä on:

- Toimia jäsenten yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien

- Kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen yhdistyksen toiminta-alueella

- Ylläpitää ja kehittää paikallista vapaaehtoista maanpuolustustoimintaa


RESL Blogiotsikot

18.2.2012 Jäsenmäärä jatkoi kasvuaan

Reserviläisliiton jäsenmäärä nousi viime vuonna vajaan prosentin. Vahvinta kasvu oli Päijät-Hämeessä.

Lue lisää

16.2.2012 Hämeenlinnan yhdistyksen historia myynnissä

Hämeenlinnan Reserviläiset – Aliupseerit ry:n 60-vuotishistoria julkaistiin tammikuun puolivälissä Hämeenlinnassa. Teoksen voi hankkia Etelä-Hämeen piirin toimistosta tai tilata liiton nettisivujen kautta.

Lue lisää

13.2.2012 Reserviläinen 1/2012 on ilmestynyt

Vuoden ensimmäisessä Reserviläisessä RES:n ja RUL:n puheenjohtajat vaativat lisää kertausharjoituksia. Vain murto-osa sijoitetusta reserviläisistä on tänä vuonna saamassa kertausharjoituskutsun.

Lue lisää

11.2.2012 Reserviläiset säästäisivät kansainvälisestä toiminnasta

Puolustusvoimien säästökohteet puhuttavat reserviläisiä. Lakkauttamalla kuusi varuskuntaa aiotaan säästää noin 60 miljoonaa euroa. Samaan aikaan kansainväliseen kriisinhallintaan käytetään 63 miljoonaa euroa.

Lue lisää

8.2.2012 Puolustusvoimauudistuksessa turvattava reservin koulutus

Puolustusvoimien komentaja, kenraali Ari Puheloinen on tänään kertonut miten puolustusvoimia kehitetään lähivuosina. Suomen keskeisimmät maanpuolustusjärjestöt Maanpuolustuskiltojen liitto, Reserviläisliitto ja Suomen Reserviupseeriliitto pitävät uudistusta lähtökohdiltaan ymmärrettävänä ja ilmeisen väistämättömänä. Järjestöt kuitenkin korostavat, että uudistuksen yhteydessä tulee huolehtia varusmiesten ja reserviläisten riittävästä koulutuksesta sekä puolustuksemme uskottavuudesta.

Lue lisää